maanantai 18. elokuuta 2008

SNY:n eka paketti ja muuta raportoitavaa...

Tästä tulee melko pitkä postaus kun on paljon kaikenlaisia asioita joita en ole ehtinyt esitellä.

Ensimmäiseksi tärkein eli Sny:n elokuun paketti tuli. Paketti tuli jo viime viikolla, mutta olin reissussa niin en sitä päässyt hakemaan. Niinpä kurvasin tänään aamulla heti Serranojen jälkeen postiin. Siellä minua odotti iso paketti ja voi mitä ihanuuksia sieltä paljastuikaan. Sny lähetti ihanaa turkoosia Maija lankaa. Olen usein katsellut kyseistä lankaa, mutta en ole vielä ostanut...nyt mielessäni kytee ajatus slipoveristä ja luulen, että nuo 6 kerää, jotka sain voisivat riittää?! Lisäksi paketista löytyi juuri sopivat lyhyet sukkapuikot ja puikkostopparit (joita on kyllä täällä jo kaivattukin)sekä ihania turkooseja lautasliinoja.


En voi muuta sanoa kuin, että en olisi itsekään osannut koota yhtään sopivampaa pakettia. Snyni todella onnistui täydellisesti ilahduttamaan minua. Jättimäinen KIITOS ja halaus sinulle Sny.

Jo ennen reissuun lähtöä posti toi minulle Juju-kirjakerhon liittymispaketin. Siellä oli tutustumiskirjat Tee oma leikekirjasi ja Ompele, Kirjo ja Koristele kirja. Lisäksi tilasin Taito tehdä ja ilo onnistua kirjan, kun sen sai kympillä ja olen tuosta kirjasta haaveillut sen ilmestymisestä asti. Kaikki kirjat vaikuttaa kivoilta ja muutama uusikin olisi jo ostoslistalla.


Tämä salomonin solmuhuivi valmistui ystävälle viime viikolla ja ruskeasta Karnaluksista ostamastani langasta on tulossa Novitan lehdessä olleiden syystuubien versio...ei oikeastaan ollenkaan ohjeiden mukaan, mutta idea on sieltä.




Vielä kiitos ihanalle Sny:lle olet kyllä maailman paras Sny. Onneksi en tiennyt mitä paketista löytyy muuten olisi varmaan pitänyt lopettaa loma kesken...

No tällä viikolla on syyssiivouksen tekoa ja ompelutöitä luvassa. Minun pitäisi ommella rahille päälinen, tyynyjä ja lisää tyynyjä ja vaikka mitä muuta esittelen sitten valmiita töitä täällä =)

2 kommenttia:

  1. Huomasithan, että mukana oli langan ostospaikan tiedot; voit tilata tarvittaessa lisää samaa värjäyserää. Kiva, että pidit, olin ihan täpinöissäni löydettyäni kyseisen värin! Seuraava paketti onkin jotain vallan muuta...t. SNY

    VastaaPoista
  2. Jään jo innolla odottamaan seuraavaa pakettia...keksit varmasti taas jonkun hienon tavan yllättää minua...pitää vielä etsiä löytyisikö ohjetta tuolle langalle...en ole kovin hyvä kehittämään omasta päästä ohjeita joten ei muuta kuin googlaamaan =)Kiitos vielä kerran mahtavasta ylläristä.

    VastaaPoista