sunnuntai 28. elokuuta 2011

Peittoja, peittoja ja peittoja

Kyllähän ihminen tarvitsee peittoja joiden alle käpertyä. Olen siis tehnyt niitä aina muiden töiden ohessa kun välillä kaipaa sellaista aivotonta virkattavaa ja neulottavaa. Peitoista on siis muodostunut minulle jokinlaisia terapeuttisia töitä. Viime päivinä on tuntunut että kaikkien villatakkien, puseroiden, toppien, sukkien yms. neuleiden tekeminen ei suju...mikä on siis neulojan ratkaisu? Käyttää ensin päivästä muutaman tunnin lankojen järjetelyyn ja luettelointiin ja sitten aloittaa uuden peiton tällä kertaa vauvojen sijasta itselleen. On kummalista miten lankojen järjestely voi olla niin terapeuttista tuntuu että kaikki on nyt muutenkin järjestyksessä ja ajatus neulomisestakin selkeytyi.

No niistä langoista...niitä on kertynyt aika paljon. En laske koskaan montako kiloa mutta luulisin että aika monta kun lankoja on niin paljon että niistä tekee useita vaatekappaleita itselleen. Niinpä olen päättänytkin nyt pyrkiä neulomaan nämä jo hankitut langat pois ennen kuin hankin uusia. (siinäpä siis on hieman projektia)

No jo aiemmin mainitsin että koko ajan teen jotain peittoa ja nyt valmistuikin granny stripe -peitto virkkaamalla. Aloitin sen joskus keväällä ja aina joskus olen sitä virkkaillut. Peitto on kokoa vauvanpeitto joten ei mikään massiivinen saavutus mutta siihen meni mukavasti puuvillalankojen jämiä. Aloitinkin samantien sellaisen tähden mallisen peiton teon...ja tänään aloitin neuloa jämävillalangoista peittoa =) Peittoja siis riittää!

En voi valitettavasti lisätä tähän nyt kuvaa valmiista peitosta, koska kamerasta hajosi akkulaturi niin ei ole nyt akkua...uutta odotellaan postin tuomana =)

Ja jotta tämä ei olisi pelkkää tekstiä niin kuva joka ei kyllä liity neulomiseen mitenkään...

Kuvassa meidän muru nauttimasta kesästää korvat tuulessa hulmuten =)


4 kommenttia:

  1. Lankavaraston järjestely tuottaa miulle samanlaisia tunteita, on ihanaa kun kaikki on omilla paikoillaan ja järjestyksessä. Silloin mieli lepää :)

    VastaaPoista
  2. Se on vaan jotenkin kovin rentouttavaa =)
    Iikku

    VastaaPoista
  3. Lankojen läpikäyminen ja järjestäminen on kieltämättä aika terapeuttista! Ymmärrän hyvin myös tuon sinun peittoinnostuksen, ne on jotenkin kivoja projekteja, voi tehdä niin aivottoman kuin haluaa ja silti saa jotain haastetta (peiton koko tms). :D

    VastaaPoista
  4. Niin se on tavallaan haastavaa ja toisaalta taas ei...terapeuttista =)ja lankavaraston järjestäminen selkeyttää ajatuksia!

    Iikku

    VastaaPoista