keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Varaston tyhjennystä ja joulupaketteja

Pari päivää ennen joulua minulle kotiutui paketti Villaviidakosta. Minä joka en koskaan voita mitään olin voittanut Villaviidakon arvonnassa(jipii). Paketista kuoriutui geishoja (syöty), Itsetehty huovutettu ja kirjomalla koristeltu joulupallo (kuusessa) sekä tietenkin joulukortti (Kortti telineessä) ja sit lankaa eli kaksi kerää Dropsin alpaca lankaa tietysti joulun punaisena. Kiitos vielä tätäkin kautta paketista. Tämä oli ainoa voittoni about ikinä, koulun arpajaisissakin joissa oli 3 arpaa joilla ei voittanut sain aina ne arvat...Paketista ei sit ole kuvaa kun saamani lahja on syöty tai siirtynyt omille paikoilleen ympäri taloa, mutta uskokaa pois oli ihana paketti!

Tämän vuoden eräs projekti on Ravelyssä Kaheleiden varastoneulonta KAL jossa tarkoitus on toteuttaa neuleita jo varastossa olevista langoista. Varastoneulonta listani on paisunut jo kaksi sivuiseksi, mutta aikaahan on tämä vuosi. Tämä KAL tuli kuin tilauksesta koska tuota lankaa on hieman kertynyt. Eilen tupsahti itselleni joululahjaksi Kujeesta Cascade lankoja kolme vyyhtiä ja yksi kerä...jokohan niistä voi kohta aloittaa varastoneuleen? Kuinka pitkään niiden täytyy ensin varastoitua? Mitään erityistä minulla ei ole niistä suunniteltu joten katsellaan mitä niistä valmistuu. Ja ne on muuten ihania!

Mutta niistä varastoneuleista valmistunut on yhdet sukat minulle ja yksi pipo minulle. Ja ne tulee tässä:



Ohje: Here&There by Veera Välimäki (Rav)

Puikot: 4mm
Lanka: Sandness Duett

Lanka on suosikkejani, on ollut jo pitkään. Mallikin on oikein kiva pidän tästä. Ainut vika Duett-langassa on se ettei värivalikoima läheisessä lankakaupassa ole kovin kummoinen, joten varastosta löytyi vain sinistä ja lilaa. Langan hankin alun perin, jotta tekisin siitä uudet Aili- lapaset kun onnistuin hävittämään edelliset tästä langasta tehdyt ihat lapaseni =( Lankaa vielä jäi joten ehkäpä teen tähän sopivat Aili -lapaset vielä myöhemmin.



Ohje: Perussukat ihan omasta päästä

Lanka: Regia randon stripes
Puikot: 2.5mm

Pidän näistä Regian raidoitetuista sukkalangoista. Lisäksi näistä tehdyt sukat on kestäneet tosi hyvin kulutusta. Kivat tuli näistäkin. Langat on odotelleet varastossa jo viime syksystä lähtien, joten eikös tämä silloin ole varastoneule?

Niinpä on tämäkin haaste aloitettu...luulen että minulla on hyvät mahdollisuudet tehdä varastoneuleita kun tuota lankaa vailla kohdetta on aika monta kiloa tuolla varastossa...villapaitoja tai villatakkejakin tekisi useamman!

Mukavaa viikon jatkoa kaikille...minä aion nautiskella tästä lomastani kovasti edelleenkin!

2 kommenttia:

  1. Kiva kun tykkäsit palkinnosta!

    Jännä pipo, kauniin kolmiulotteinen palmikko :)

    VastaaPoista
  2. eikö olekin. Tuossa pipossa palmikko tulee esiin ihan erilailla...varmaan värityksestä johtuen?!

    Iikku

    VastaaPoista