sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Vaaleanpunaista tomua

Viikonloppuna olen vähän ehtinyt neuloa. Kaappien siivous ja kodin päivittäminen syksyyn on vienyt tänään hetken aikaa. Haaveilen Marimekon satula kankaan uudesta ruosteenpunaisesta väristä. Siitä tulisi ihana pöytäliina =) Myös keltainen sävy on kaunis (en nyt äkkiseltään löytänyt kuvia). No niistä haaveillessa laitoin kotia muuten syksyisempään kuntoon vaihtamalla pöydille ruskeat poppanaliinat ja syksyisemmät koriste-esineet. Sain pieniä koristekurpitsoja ja ne on suloisia kulhossa valkoisen perintökaapin päällä.

Kodin järkkäilemisen ohessa on valmistunut pipo =) Minulle tietysti! Ohje on ihana ja langan sain uudet jutut vaihdossa ja se on ihanaa =)




Ohje:Dustland Hat (Rav.)
Puikot: 3.5mm
Lanka: Palino Hjertegarn

Malli on kiva. Pidän siitä miten tekemällä oikeaa ja nurjaa saa niin monenlaista pintaa. Hattu on ohjeen pienimmällä  koolla tehty. Muuten tein tämän ohjeen mukaan mutta jätin yhden pintaneule paneelin pois ettei hatusta tulisi kauhean iso ja siitähän tuli juuri sopiva! Laitoin napin kuten ohjeessa oli ehdotettu jotta pipo laskeutuisi nätimmin ja ainakin luulen sen toimivan =) Hattu on mielestäni ihanan värinen...ihan kuin puolukkapuuro =) Ihana ja ehdoton syys suosikki. Tähän vois tehdä vielä sopivat kämmekkäät kun ohjekin on olemassa! 

Ihanaa viikonalkua jokaiselle...en voi olla toivomatta että olisi loma ja saisin olla ulkona ja nauttia syksyisistä päivistä sisällä oleskelun sijaan!

6 kommenttia:

  1. Onpas jännä hattu, ihme että noin näyttää sekavan sijasta hienolta, vaikka on noin montaa erilaista pintaa :D

    Ois kiva nähdä kuvia syksyisestä sisustuksesta ;)

    VastaaPoista
  2. Tässä mallissa on jotain rauhallista huolimatta monesta erilaisesta pintaneuleesta =) (kuulostaa kyllä hieman älyttömältä)

    VastaaPoista
  3. Tätä on itsekin haluttanut kokeilla. Aivan ihana pipo!

    VastaaPoista
  4. Ihana pipo! tosi kivannäköisiä neulepintoja:-)

    VastaaPoista
  5. Oon kyllä käyttänyt tätä tosi paljon! Kiitos!

    VastaaPoista