torstai 25. lokakuuta 2012

Hän kulki kullankeltaisia raitoja kaulassaan...

Kaikkien sukkien välissä valmistuneiden pipojen lisäksi olen tehnyt myös ihanaisen kaulurin. Tämän koeneuloin Suville. Ja ihana niin kuin muutkin hänen ohjeensa =) Tähän ohjeeseen löytyi heti sopivaa lankaa. Ja ainoaksi ongelmaksi tuntuikin muodostuvan valmiin kaulurin kuvaaminen. Tämä valmistui jo viime viikonloppuna ja pimeys tuntui tulevan joka päivä vastaan ja hankaloittavan kuvaamista. Tänään vihdoin onnistuin saamaa valoisan aikaan otettuja kuvia joten vihdoin pääsen esittelemään tämän!






Puikot: 4.5mm
Lanka: Cascade 220

Ohje oli selkeä ja ihana ja tämä valmistui kuin itsestään. Lopputulos on ollut kovassa käytössä. Kauluri on ihanan lämmin ja juuri passeli tälläisiin pakkaspäivään (no okei ehkä 2-4 astetta on ollut tänään). En voi kun rakastaa tätä!

Sukkia on taas joulupukin konttiin tekeillä tällä kertaa lasten koossa kunhan valmistuvat niin sitten niistä lisää! Joensuussa on ensi viikonloppuna kädentaitomessut ja sinne olen suunnitellu pujahtavani!

Mukavaa loppuviikkoa kaikille.

2 kommenttia:

  1. Kaunis kauluri. Voi sitä kurjuutta, kun talvi taas tullessaan vie kaiken blogikuvausvalon..

    VastaaPoista
  2. Ihanan muhkea! Ehkä nähdään messuilla, mie oon tulossa piipahtamaan huomenissa :)

    VastaaPoista