lauantai 27. lokakuuta 2012

Joululahja sukkia...vihreää ja punaista!

Joululahjasukkia olen neulonut jo tänä vuonna sellaiset 5paria. Tässä on kahdet viimeisimmät toiset on kummipojalle ja toiset tämän siskolle. Sukkiahan ei koskaan ole liikaa!? Meillä ei ole varaa hankkia kalliita tavaroita ja muutenkin olen sitä mieltä että käytännöllinen lahja on parempi kaiken tavaran keskellä. Sillä ainakin nämä lapsoset saa kasoittain uusia leluja ja tavaroita jouluna. Niinpä jo toisena vuonna peräkkäin lahjaksi kummitädiltä lähtee villasukat ja joku pikkuinen juttu (viime vuonna oli lempikarkkia). Lapset oli viime vuonna tyytyväisiä saamiinsa sukkiin ja toivon että tänäkin vuonna mielyttävät =) En tiedä miksi meidän pitää ruokkia tällaista tavarakeskeistä joulua ja muutenkin arkea. Eikö tärkeämpää ole läheisten kanssa vietetty aika ja muistot? Minulle joulussa ainakin tärkeintä on se valmistelun tunnelma ja se kuinka perhe kokoontuu yhteen edes muutamana päivänä. Tänä vuonna toinen veljeni viettää joulunkin ulkomailla joten pöydästä puuttuu jotain =(
 



Ohje: Omasta päästä, vaaleanpunaisissa pitsiä ja vihreissä pintaneuletta
Lanka: Gjestal Janne
Puikot: 3mm cubics

Vihreät sukat on kokoa 35 ja menevät kummipojalle. Perusvillasukka vahvistetulla kantapäällä, varressa on pintaneuletta, jossa vuorotellaan oikeaa, nurjaa ja 1o1n joustinneuletta. Vaaleanpunaiset on koko 26 ja vahvistettu kantapää, menevät kummipojan pikkusiskolle. Varressa ja jalkaterässä on samaa pitsineuletta kun on minun ruskeissa polvisukissa ja äidin harmaissa joululahjasukissa (mallineule pääsee oikeuksiinsa vasta jalassa). Olen näihin tyytyväinen. Langaksi valitsin jannen kun se oli sopivan paksuista ja kestää mielestäni ihan hyvin kulutusta ja pesua.

Aamu kului pihaa talvikuntoon laittaen (ai miten niin vähän myöhässä?) Lunta täällä ei vielä ole joten siinä mielessä oltiin ihan ajoissa. Pakollisen kauppareissun jälkeen innostuin leipomaan sämpylöitä ja korvapuusteja. Sämpylöitä tulee kyllä tehtyä aika säännöllisesti mutta pullaa tosiharvoin. En edes muista milloin olen pullaa leiponut. Mutta jotenkin ihanaa on tuo leipominenkin...siinä on jotain samaa kun neulomisessa!

Aurinkoista sunnuntaita ja viikonalkua!

5 kommenttia:

  1. Samaa mieltä tavaramäärästä, on ihan hullua hukuttaa lapset leluihin ja stressata niistä - mieluummin vähemmän lahjoja ja jotain oikeasti toivottua.

    Sulla on tosissaan varsinainen sukkaputki päällä!

    VastaaPoista
  2. Pehmeän paketin mukaan (herkkujen lisäksi!) voi laittaa vaikkapa lupauksen jostain yhdessä tehtävästä jutusta, esimerkiksi pulkkamäki. Eväät mukaan!
    -Marja-

    VastaaPoista
  3. se ois kiva idea mut asutaan niin kaukana että toteuttaminen ois vaikeeta...pitäisi keksiä joku etä juttu ja uskovat vielä joulupukkiinkin...

    Iikku

    VastaaPoista
  4. Voi ihania sukkia sä kyllä neulot!

    Ajatukset on mullakin samat joulusta ja siitä tavaramäärästä. Varsinkin nyt hoitovapaalla kauhistuttaa meidän laajalle suvulle lahjojen hankinta. Ajattelin neuloa sukkia ja sujauttaa suklaata mukaan, toivottavasti kelpaavat :)

    VastaaPoista
  5. Kiitos! Musta tuntuu että sukat on yleensä aika ilolla vastaanotettu lahja =) Ja suklaata ei voi olla koskaan liikaa jouluna!

    VastaaPoista