lauantai 3. marraskuuta 2012

Kuinka monta paria tarvitaan?

Kuinka monta paria sukkia ihminen tarvii? Minä vaihtelen sukkapareja mielialan mukaan. Ja nyt on mistä vaihdella. Kaikkia en ole vielä kerinnyt edes käyttää mitkä olen tänä syksynä itselleni neulonut. Mutta eilen valmistui taas yhdet. Tämä päivä on mennyt leipoessa ja laiskotellessa. Ulkona on jo ihan pimeää. Kynttilöitä olen polttanut koko päivän molemmissa olohuoneen ikkunoissa edesmenneiden rakkaiden muistoille. Tämä on ollut ihana päivä, rauhoittumisen päivä ja tuntuukin että tätä voisi vielä jatkaa, mutta huomenna kutsuu jo työt. Jotenkin tuntuu että tällaisia rauhoittumiselle omistettuja päiviä voisi olla enemmän ja useammin. Eilen puuhattiin kaikenlaista, järjestettiin olohuone uuten järjestykseen (ja ollaan tyytyväisiä tilaa jää jotenkin enemmän), käytiin ruokaostoksilla, siivoiltiin muutenkin ja lopulta katseltiin telkkaria. Tänään on luvassa vielä Hercule Poirot tallenteen katsominen ja herkuttelua ja sauna. Tässä kuitenkin ne sukat nro.19!






Ohje: Omasta päästä peruspitsillä
Lanka: Vuorelman veto
Puikot: 3.5mm Cubics

Sukissa on suosikkini ranskalainen kantapää, varressa simppeliä pitsiä ja joustinta. Vuorelman veto tuntui tosikivalta neuloa ja jalassakin  on lämminen ja pehmeä! Kulutuksen kestosta en osaa sanoa vielä kun nämä on ekat vedosta tekemäni sukat. Toivottavasti kestää! Lnakaa näihin meni yksivyyhti eli 100g. Pitsi varmaan toimisi vielä paremmin ohuemmasta langasta tehdyissä sukissa ja tällä vauhdilla ehdin kyllä kokeilla sitäkin!!!

Nyt mulla on tekeillä mysteeri hattu ja sitten yhdet hys hys sukat (kahelien vaihto) ja yhdet huovutettavat lapasetkin. Katsotaan mitä seuraavaksi valmistuu.

Mukavai syyspäiviä!

2 kommenttia:

  1. Sullahan on monta rautaa tulessa, tai paremminkin monta puikkoa langassa :) Tosi kauniit sukat.

    VastaaPoista