maanantai 10. kesäkuuta 2013

Kukkia kaikkialla!

Tämän vuoden KYHin onnistumissuunnitelmani on tehdä pieniä töitä enemmän kuin isoja. Muutamia isompiakin on tekeillä, mutta nyt on valmistunut jo paljon pieniä. Isompana työnä saatan aloittaa villatakin vielä itselleni kun aikaa saada se valmiiksi on sitten heinäkuussa kun olen lomalla...katsotaan, katsotaan.

Lauantain yövuoron jälkeen laskin eilen, että multa puuttui jotain viisi aloitusta ja koska yövuoron jälkeen sitä on enemmän ja vähemmän koomassa niin mikään monimutkainen ei onnistu. Eräs toinen KYHäilijä kertoi KIP-päivässä, että tekee pieninä töinä koristekukkia. No siitä innostuneena löysin kivan pikkukukkien ohjeen ja virkkailin niitä sitten kaksi kohti päivää ja lopuksi kiinnitin magneettiin. Magneettikukkia siis =) Sopivan aivotonta virkattavaa väsyneenäkin! Mikähän se on että aina kesän ja KYHin myötä virkkaaminen lisääntyy reilusti? Tuntuu että muuna vuotena ei juuri tule virkkailtua, mutta sit kun Kyh alkaa ei juuri muuta teekään.



Koukku:3mm
Lanka: Sekalaisia puuvillalangan jämiä

Kivoja, söpöjä kukkamagneetteja. Ei kai näitä vaan voi olla liikaa. Yritän nyt tehdä jotain muutakin kuin näitä loppu KYHin aloituksiksi. Kiva super nopea ohje. Aloin jo miettiä tulisiko näistä kiva kukkaketju esim. ikkunaan verhoja piristämään? Ainiin yksi pari on aina yhdelle päivälle, kun olis tuntunut hassulta tehdä vaan yksi per päivä =)

Kahelien sukkahaasteeseen on tekeillä toukokuun sukkaparista se kesken oleva sukka ja sitten yritän väsätä kesäkuun haasteeseen sukkia omalla ohjeella...tosin eräiden ketjussa esiteltyjen "perussukkien" jälkeen oma räpellykset vaikuttaa aika surkeilta. Teen ne kuitenkin valmiiksi kun aloitin!

Aurinkoista viikoa kaikille! Nauttikaa jos olette lomalla. Mulla on vielä viisi viikkoa loman alkuun ja niinhän sitä sanotaan että odottavan aika on pitkä!!! Ja uskokaa kyllä se on pitkä tosi pitkä!

3 kommenttia:

  1. Onpas söpöjä! Aika paljon hienompia kuin sellaiset sekalaiset 15 vuoden aikana kertyneet magneetit, mitä esimerkiksi meidän jääkaapin ovessa on...

    VastaaPoista
  2. Tällaiset voisin tehdä meidänkin jääkaapin oveen, hienot!

    VastaaPoista
  3. kivoja kukkia! ite juuri virkkasin tuon tapaiset - pitäis vielä saada aikaseksi kiinnitettyä ne korvakorukoukkuihin:-) (eli todennäköisesti menee vielä hetki jos toinenkin ennekuin ovat todella valmiit)
    Olen itse kerran osallistunut kesäyön hullutukseen ja huomasin tuon saman ilmiön, eli aloin virkata! outoa...

    VastaaPoista