maanantai 15. heinäkuuta 2013

Turkooseja pisaroita

Kyh töitä olen saanut tehtyä jälleen yhden vähemmälle. Nyt kyllä alkaa jo tökkiä vaikka ei olisi kuin kaksi työtä kesken. Tällä kertaa valmistui bolero. Bolero näytti ihanalta kuvissa. Juuri sellaiselta kesällä harteille heitettävältä lämmikkeeltä, jonka jokainen tarvii. No ei tämä minun versio nyt niin kivalta vaikuta. Mulle kävi muutama moka. Vaikka tein mallitilkun niin silti ei taida tiheys oikein täsmätä, niin mahdottoman leveä tästä tuli ja näin ollen myös tässä on paljon pidemmät hihat kuin mallissa ja sit toinen moka oli se että en tehnyt sitä pienintä kokoa vaan keskimmäinen koon. No juuri leveyttä tässä oli ihan mahdottomasti liikaa.  No kyllä tätä kotosalla ainakin käyttää.




Ohje: Robin shrug (Rav)
Lanka: Novita bambu (se vanha)
Puikot: 4mm, 3mm

Tää lanka on marinoitunut jo vuosia varastossa ja nyt kuvittelin sen sopivan tähän kun on melko laskeutuvaa...no pieleenmeni mutta olkoon. Niin paljon työtä tuon pitsikappaleen tekemisessä oli. Ja on tää oikein mukava päällä...se miltä tää näyttää ei nyt vaan ihan vastannut suunnitelmaa. Hihoissa on varmaan 20cm ylimääräistä per hiha ja reunuksiin poimin kymmeniä silmukoita vähemmän kun tuntui että tulee muuten niin isot ja silti esim. Hihan suut on melko suuret. Ihan kiva mut ei kuitenkaan ihan se mihin tähtäsin.  Niin ja katsokaa itse miten paljon kivempi tuo ohjeen bolero on!!!

Luulen että yritän tätä joskus uudestaan. No tällaista tällä kertaa. Mulla on hyshys projekti aluillaan...lanka valinta vaan mietityttää vielä, etenkin kun tämä onnistui näin upeasti ja yhden työn jo purin kun lanka valintani oli ihan onneton. Huoh! Miten voikin olla että mulla on ihan vääränlaisia lankoja varastossa ja tarkoitus käyttää mahdollisimman paljon sieltä pois ennen kuin hamstraan uusia hirveesti. Mulla alkaa huomenna kesäloma. Ihan vielä en oo täysin kunnossa, mutta päivä tai pari varmasti tekee ihmeitä =)


6 kommenttia:

  1. Aika löysänmallinenhan tuo bolero on tuossa mallikuvassakin. Kaunis pintakuvio:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mut hihat on mun veriossa liian pitkät ja siksi se näyttää erityisen hassulta =) Ja lankavalinta nyt tosiaan on ihan väärä!
      Iikku

      Poista
  2. Tosi kaunis malli tuossa bolerossa, piti heti napata suosikkeihin! Toivottavasti ei jää bolero käyttämättä, vaikka vähän reilu tulikin.

    VastaaPoista
  3. Toivottavasti hyshys-projekti onnistuu mainiosti ja lohduttaa sua. Onneksi tämäkin bolero on mukava päällä, suurin osa mun epäonnistuneista töistä on ollut juurikin kaameita pitää päällä... Tuo lankaongelma on ikuinen, kunpa voisi ensin alkaa etsiä ohjetta kaapissa oleville langoille eikä toisin päin... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on ollut tää bolero joka päivä kotona päällä joten on tät tullut käytettyä vaikka ei julkisesti!

      Poista
  4. Pitäiskö sun kokeilla pujotella kuminauhaa kaikkiin reunoihin ja kiristää hieman...? Voi olla, että näyttäisi kuunarin purjeelta, mutta hyvällä tuurilla tulisi juuri sellainen löysänrento kesälämmike, joka käy ns. ihmisten ilmoille myös. :) Kaunis se on joka tapauksessa.

    VastaaPoista