tiistai 20. elokuuta 2013

Lankaleikkejä osa 1

Viime talvena sain mahdollisuuden testailla ohjeita Veeran Lankaleikki kirjaa varten. Tietysti tuloksia ei silloin heti voinut esitellä. Nyt kun kirja on ilmestynyt niin on jo pitänyt pidemmän aikaa esitellä näitä testineuleita täällä, työt on vaan häirinnyt harrastuksia =)

Ensimmäisessä osassa tuubihuivi ja lapaset. Vielä pari muuta juttua on täällä. Mun testaaminen vähän häiriytyi keväällä läheisen sairastumisen myötä niin ihan kamalan paljon en ehtinyt testailla. Muutaman ohjeen kuitenkin!
 


Ohje: Oikein Nurin, Lankaleikki -kirja
Puikot: 3.5mm cubics
Lanka: Drops Lima

Kivat lapaset. Kuvassa näätte et isohkot on mulle, mut just sopivat esimerkiksi mun miehelle. Nää on aikas kivat. Tosi nopeat neuloa ja mainio ohje vaikka joululahjojen neulomiseen =) Näissä on tehty se isompi koko. Taidan syksyn mittaan neuloa yhdet itsellenikin !



Ohje: Tekstuuri, Lankaleikki -kirja
Puikot: 4.5mm 
Lanka: Sandness Duett

Tää lankahan ei mitään käsinvärjättyä ole, mut varsin ihanaa =) Tää oli mulla muuten kaulassa Kierotpuikot retriitissä, mut tais viettää ison osan ajasta takin seurassa! Tähän ohjeeseen ihastuin heti kun ohjeet sain testailtavaksi. Lanka valintakin on mulle mieleinen. Niin ja kuvassa taitaa näkyä hieman käytön jälkiä, mut älkää välittäkö. 

Tällä viikolla oon saanut yhdet sukat tehtyä, mutta niistä sit joku päivä enemmän juttua! Oma projektikin etenee tasaisen varmasti! Kunhan saan kuvailtua loput projektit kirjan neuleista niin esittelen nekin teille. Mä niin tykkään tuon kirjan ohjeista, niin kuin yleensäkin Veeran ohjeista! Harmittaa vaan etten ehtinyt keväällä enempää neuloa niitä, kun vielä ois niin monta ihanaa toteutettavaksi!

4 kommenttia:

  1. Onpa kivat! Tykkään tuollaisista malleista ja ideoista, jotka ovat selkeitä ja simppeleitä, mutta joissa on joku iso juju. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tykkään kanssa sellaisista malleista missä on joku juju ja silti ovat selkeitä =)

      Poista
  2. Haa, enpäs hoksannut tuota kauluria siulla sillon keväällä :D Kivoja käyttöneuleita! Jokos kirja löytyy siun hyllystä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli ehkä vähän piilossa, kun käytin sitä silloin juuri paljon ja sit tajusin matkalla et saakohan sitä esitellä julkisesti vielä kun kirja oli vielä kesken, niin taisin sitä vähän piilotella =) Juu kirja tipahti postiluukusta Veeran lähettämänä kiitoksilla varustettuna vähän aikaa sitten!

      Poista