maanantai 2. syyskuuta 2013

40 raitaa

Sukkasato alkoi eilen! Mä halusin tehdä ensimmäisen päivän aikana sukat alusta loppuun valmiiksi. No ensimmäiset silmukat loin ja varren alun neuloin vuorokauden vaihduttua 1.päivän puolelle. Päivän mittaan sitten silloin tällöin ehdin vähäsen neuloa ja kuinka ollakaan illalla Silta ohjelman loppuessa pujotin langan viimeisten silmukoiden läpi. Päättely, kuvaaminen ja päivittäminen jäi tälle päivää! Enkä edes käyttänyt koko päivää neulomiseen =)




Ohje: Omat perusraita sukat
Lanka: Janne ja Regia 6 ply
Puikot: 3mm

Mä halusin tehdä tästä langasta sukat itselleni, mut ei sit mennytkään niin. Sukat on mulle väljät leveydestä, lanka riitti juuri ja juuri näihin  sukkiin, joten koko on siinä 38 tienoolla, tosin käyttäjällä pitää olla vähän rintavammat jalat, kuin minulla. Huomenna suunnitelmissa on käydä hamstraamassa tätä ruosteen ruskeaa väriä lisää, jotta saan tehtyä ne sukat itsellenikin, ei muuten mut kun tää väri on ihana!

Siispä tässä syyskuun ensimmäiset sukat! Mikähän siinä on että syksystä tekee mieli tehdä näitä pieniä lämmikeneuleita, kuten sukkia, pipoja, lapasia, kämmekkäitä yms. Mulla on nyt ne isommat juttut ollut vähän tauolla =) Ehkäpä neulon nyt sit illan niitä =)

11 kommenttia:

  1. Huh mikä vauhti! Minä jo stressaan ajatuksesta että pitäis neuloa lahjaksi kaksi paria sukkia kahden kuukauden aikana. En saa edes aloitettua, ja vähän jo pelkään jääkö kuitenkin tekemättä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos aloitat nyt niin on hyvin aikaa! Mulla on 12 ylimääräistä paria tuossa hyllyssä just laskin =)

      Poista
  2. Älyttömän hyvä suoritus! Ehkä yhden sukan saan aikaan kahdessa, kolmessa päivässä..

    VastaaPoista
  3. Älyttömän hyvä suoritus! Ehkä yhden sukan saan aikaan kahdessa, kolmessa päivässä..

    VastaaPoista
  4. Tuo väri on kyllä niin ihana. :) Ja hienot sukat teit. Mullakin on työn alla sukkasavotta, mutta siitä ei voi vielä edes blogata... B)

    VastaaPoista
  5. Haa, olitpas nopea! Ja on kyllä mainio ruskean sävy :) Mie alotin ekaksi miehensukat fingering-langasta, valmistuminen kestää tuhotoman kauan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. uhh siinä on kyllä projektia! Kyllä ne varmasti pian valmistuu =)

      Poista
  6. Huima vauhti, itse en uskaltanut lähteä lainkaan Sukkasatoon mukaan, kun tässä on taas melkoista hässäkkää...

    Onpa ihana väri - tuota lankaa kannattaa ehdottomasti hamstrata lisää!

    VastaaPoista
  7. Äkkiäpä tuli valmista! On kyllä tosi kaunis väri =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aloitus vauhti oli huima joo, mut toista paria piti sit neuloa viikko!

      Poista