lauantai 11. lokakuuta 2014

Perinteiden jäljillä.

Monen neulojan kirjahyllyyn on tänä syksynä tullut Sukupolvien silmukat -kirja. Myös minun kirjahyllyyni on tämä teos päätynyt (tai oikeasti tuohon sohvapöydälle vielä ei ole hyllyyn asti ehtinyt). Siitä asti kun kirja tuli olen sitä selaillut ja pohtinut mitä siitä neuloisin. Koeneuloin kyseiseen kirjaan yhdet kirjoneulesukat, joiden kuvat olen onnistunut koeneulomisen ja kirjan ilmestymisen välillä hukkaamaan. Mähän olen mielestäni oikein järjestelmällinen kuvien säilöjä, mut silti on näiden sukkien ja yksien lapasten kuvat hukassa. Sukat olen antanut isälleni koska olivat mulle ihan liian isot. Ja uudet kuvat nyt vaan jää aina ottamatta. No esittelen ne sit ehkä joskus jos kuvat löytyy. 

No niin takaisin asiaan. Päädyin sitten ottamaan puikoille lapaset kyseisestä kirjasta. Koko neulomisen ajan minua vaivasi ajatus, että jossain olen nämä nähnyt aiemminkin. Ja lueskeltuani kirjasta tekstiä siitä miten lapasten mallineuleita kulkeutui Virosta Suomeen, minulla välähti... sieltähän se samankaltainen kuvio löytyi Kirikindad 2 -vihkosesta. Kuvio ei ole täysin samanlainen mutta pienin muutoksin aikalailla lähellä. Nämä Puhja -lapaset on lahjoitettu Viron kansallismuseolle Tarton maakunnasta. Minusta oli kiinnostavaa huomata miten samankaltaisia malleja löytyy molemmista maista. Me käsitöiden tekijät olemme tainneet aina jakaa kivoja malleja eteenpäin ja tehdä omia versioita niistä. Minunkin lapasissani on ohjeesta poikkeva peukaloiden kuviointi.
 



Ohje: Sandra mummon lapaset (Sukupolvien silmukat)
Lanka: Sandnes lanett
Puikot:2.5mm cubics

Ohjeen mukaan naisen lapaseen olis pitänyt luoda 72s ja miehen lapaseen 64s miehen lapaset tehtäisiin 3mm puikoilla ja naisten 2mm puikoilla. No mä en ohjetta uskonut ja loin 64s ja neuloin lapaset 2.5mm puikoilla. Sujuvasti nämä neuloutui parissa päivässä vaikka työt yritti rankasti häiritä. Ja sopivat on kuten kuvassa näkyy. Peukaloon ehdotettiin käyttämään joko samaa mallikuviota kuin muuhun lapaseen tai sitten jotain muuta kuviota. Mä jatkoin mallin mukaista vinoraitaa peukaloon. Kirjassa kuvan mukaan oli käytetty jotain muuta.  Kiva lopputulos ja käyttöönkin pääsivät tänään. 


Valmiina on myös sukat villasukkavirta -keräykseen ja kaikkea muutakin on tekeillä. Voisin taputella itseäni selkää, koska olen saanut aikamonta keskeneräisenä roikkunutta neuletta valmiiksi! Viime viikon uusien aloittamiskausi meni siis ohi ja valmistakin on hissukseen alkanut syntyä.

14 kommenttia: