sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

murheenkryyni

Sain valmiiksi puseron johon meni sitten hermot päättely vaiheessa. Aloitin tämän viime kesänä mielessäni ajatus mukavasta pehmoisesta kesäpaidasta joka vetäistä lämpiminä kesäiltoina päälle kun hieman viluttaa! Juu hieno mielikuva...toteutus nyt sit ei ollut ihan niin onnistunut. Tässä se nyt kuiteskin olisi.





Ohje: Laurie (Rav)
Puikot: 4.5mm ja 3.5mm
Lanka: Teetee Poppari

Ohje on oikein kiva. Puserolla olisi kaikki mahdollisuudet olla juuri sellainen unelmien kesäpusero kuten ajattelin. Tämä neulottiin ylhäältä alas etu- ja takakappale neulottiin erikseen ja sen jälkeen yhdistettiin etu- ja takakappale ja neulottiin yhtenä kappaleena loppuun. Takahelma muotoiltiin hieman pidemmäksi lyhennetyillä kerroksilla. Hiha-aukoista poimittiin silmukat ja neulottiin hihat ylhäältä alas.


 No murheenkryynin tästä puserosta tekee monikin asia. Aloitin tämän viime kesänä ja se jäi koko talveksi odottamaan valmistumista tuonne korinpohjalle. Lanka pölisee ihan kauheasti neulottaessa ja lisäksi lanka loppui kesken. Sain hankittua sitä sen verran lisää että sain hihat tehtyä puseroon. Kaikista pahin asia on kuitenkin se että lanka rupesi katkeilemaan päättely vaiheessa ihan holtittomasti jopa pahemmin kun hahtuva. Jotkut langanpäät sain juuri ja juuri solmituksi yhteen kun ne napsahtivat juuresta poikki. Lisäksi huomasin että jostain kohdin oli säikeitä poikki sieltä täältä. Ja että harmittaako? No kyllä! Harmittaa kaikki työ kun voi olettaa että pusero ei kestä kovin pitkää käyttöä. Mut ei voi mitään.


 Mulla oli tämä sama ongelma ruskean värisen popparin kanssa ja testailinkin vihreää lankaa ennen kuin aloitin puseron ja kaikki vaikutti hyvältä. Aikanaan kun oli ongelmia ruskean popparin kanssa mulle vakuutettiin että kyse on virheellisestä erästä sitä ruskeaa.  No nyt mulla on virheellisestä vihreästä neulottu pusero ja varastossa punaista puseron verran, josta en ehkä uskalla ruveta mitään neulomaan.

Loma on ihan kohta täällä vielä ensi viikko töitä ja perjantaina suuntaan kesälomalle. Kesäloma reissu on deadlinena villatakille joka on tekeillä. Nyt olen hihoissa menossa toinen on valmis ja toinen tekeillä ja sitten vielä nappilista ja viimeistely niin on valmista...vielä ehti perjantaina me vasta lähdetään reissuun!

10 kommenttia:

  1. Oijoi, Poppari tais just mennä minun mustalle listalle. Kauniilta näyttää paita ainakin noissa kuvissa :)

    VastaaPoista
  2. voi ei. tosi kurjaa kun lanka osoittautuu sudeksi... mutta positiivista ehkä on se että tuo kuvissa näyttää juuri sellaiselta mukavalta ja ihanalta neuleelta, jota taatusti tulee käytettyä koko se aika jonka lanka kestää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kotipaitana menee niin pitkään kun kestää!

      Poista
  3. Huonolaatuinen lanka on kyllä niin masentavaa... Mutta paita on kyllä kiva. :)

    VastaaPoista
  4. Tuohan on ihan sadismia, että kaupitellaan noin kivasti käyttäytyvää lankaa.

    VastaaPoista
  5. Onpas lanka käyttäytynyt huonosti! Mie neuloin toissakesänä kesäpaidan Popparista, se kyllä pölisi ja halkeili mutta ei sentään katkeillut...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu todella huonosti käyttäytyvää. Onneksi sun on käyttäytynyt paremmin.

      Poista