lauantai 11. heinäkuuta 2015

Keltaisia käpyjä

Tässäpä vihdoin kuvia siitä huono-onnisesta takista, joka unohtui kuvata lomareissulla Tukholmassa! Kuvat on sitten otettu kiireessä ihan omalla pihalla kun takki kerrankin oli päällä valmiiksi. Ohje on ollut tehtävien listalla aika pitkään ennenkuin sopiva lanka tuli vastaan. Lanka lähti mukaan Kierot-puikot retriitistä. Ostin näitä kolme vyyhtiä laskettuani et se riittää no ei se riittänytkään. Kaukaa viisas neulojaystävä osti sen neljännen itselleen sukkalangaksi (luultavasti ajatteli ettei se kolme kuitenkaan riitä siihen takkiin...) ja langan loppumisen hetkellä myi sen minulle jotta takkiin saatiin kunnon hihat.




Ohje: Pomme de pin (rav)
Lanka: Sukka-puffa, värissä vanhapiika
Puikot: 3.5 mm

Ohje oli ihan kiva kainaloiden tienoolle asti sitten alkoi armoton laskeminen ja purkaminen että olis saanut pitsikuviot asettumaan nätisti. Armoton purkaminen ja laskeminen tuotti lopulta ihan tyydyttävän tuloksen ja takki valmistui. Hihoista kuulin jo varoituksia että ne venähtään tosi pitkiksi. Enpä sitten kuitenkaan muistanut tätä asiaa neuloessani hihoja, joten niistä tuli todella pitkät. varmaan 5cm ois kevyesti voinut lyhentää hihan pituudesta, että ne ois järkevämmät. Hihat ja osa shaalikauluksesta vaati ompelua ja opettelinkin siihen uuden paljon paremmin toimivan tekniikan, joskus saamastani Knitting bible -kirjasta. Tällä kertaa saumojen ompelu oli siis melkein kivaa! En kyllä aloittelijalle ehkä suosittelisi tätä johtuen tuosta hiha-aukkojen säätämisestä. Muuten kiva ohje. Lanka on ihanaa. En mitään ollutkaan tästä neulonut aiemmin. Takki on ollut kovassa käytössä ja pestykin jo kertaalleen. Napit jotka tähän laitoin on hieman pienet, joten sopivien vastaan tullessa vaihdan ne parempiin. Tästä tuli oikein kiva liian pienistä napeista ja turhan pitkistä hihoista huolimatta. 


Maanantaina loma loppuu ja työt alkaa jälleen. Olis vielä ollut niin paljon puuhaa. Neuleiden suhteen on menossa aloita aikaajoin uusi  ja älä missään nimessä saa mitään valmiiksi -kausi. Huoh! No kyllä ne rupee jossain vaiheessa valmistuunkin! Jos nyt vaikka ei sit aloittais enää mitään uutta!


8 kommenttia:

  1. Kaunis takki! Miullakin on ollut tää jonossa ties kuinka kauan, mutta tuo armoton purkaminen ja laskeminen ei kuulosta hyvältä, taidan jättää siis tämän mallin muille ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä se vois olla helpompaa, mulla vaan oli työlästä sen kanssa ja ravelrystä päätellen en ole ollut ainoa. Pitsiin vois tehdä kaavion niistä kavennuksista... Mut meni hermot vaan jonkun 5-10 kertaa! Takki on kyl kiva.

      Poista
  2. Joku saattaisi tässä kohtaa sanoa, että mitäs minä sanoin niistä hihoista. :P Siitä tuli aivan ihana!

    VastaaPoista
  3. Onpa se kyllä soma! Ja mikä nimi langan värillä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niinpä mitä mainioin nimi vaikka en voikaan kyseistä titteliä kantaa...

      Poista