torstai 7. huhtikuuta 2016

Harmaasta harmaaseen

Muutettuani toimintamallini keskeneräisten suhteen niin, että kesken on vaan kaksi neuletta yhtäaikaa alkuun valmistui useammat sukat. Tällä hetkellä kesken on villatakki ja huivi. Aina on siis kesken pieni työ ja iso työ. Tästä sukkalangasta olin jo pitkään halunnut neuloa jotain, mutta sopiva malli ei tuntunut tulevan vastaan. Aloitin jo pari eri mallia, mutta ei ne tuntuneet oikeilta. No lopulta päädyin Van Dyke ohjeeseen ja se olikin juuri sopiva tälle langalle.





Ohje: Van Dyke (Rav)  Kirjasta Socks from the toe up
Lanka: Inaya Evolution Sport Sock 
Puikot : 2.5mm

Halusin että väri liukuu molemmissa sukissa samoin päin. Lanka tuli valmiiksi kahdella kakulla. Lanka on ihan mukavan tuntuista. Se halkeili hieman neuloessa ja oli tosi kiharaista kerien sisemmissä kerroksissa. Kiharaisuus hieman ärsytti neulottaessa ja sukat vaativat ehdottomasti kastelun ja blokkauksen.  Mietin kovasti, että miksi lanka oli niin kiharaista? Oliko se liian tiukasti kerällä vai oliko se värjätty sockblank tekniikalla ja sit keritty uudestaan? No sukat on joka tapauksessa oikein kivat ja blokkaus tasoitti neulepinnan kivasti. Värit liukuu nätisti. Väri on harmaa mutta taitaa aika paljon lilaan.  Halusin varpaista aloitettavan mallin, jotta voin käyttää kaiken mahdollisen langan. Ihan pienet nöttöset jäi vaaleaa väriä, koska sukka olis jo vaatinut pohjelevennyksiä jos oisin jatkanut vielä. 


Nyt ei olekaan valmiina muita neuleita. Huivi ja takki etenevät tasaisesti ja eilen vietin hieman aikaa ompelukoneen kanssa, joten yksi pieni ompelutyö on valmiina ja odottaa kuvaamista. Kierot puikot lähestyy ja sen lähestyessä myös opintovapaan loppuu ja töihin paluu on edessä retriitin jälkeisellä viikolla. Joten nautin vielä tästä ja ensi viikosta ilman aikatauluja. Mukavaa loppuviikkoa kaikille.

5 kommenttia:

  1. Ihanat! Tuollaista lankaa minäkin haluaisin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Lanka oli kyl aika kiva. Myös ne sockblankit alkoi houkuttaa!

      Poista
  2. Hienot. Jotenkin herkät!

    Mä olen vasta hitaasti tajuamassa, että jossain oikeasti myydään värjättyä neulosta, jota sitten puretaan ja josta neulotaan jotakin... #taastakamatkalla :D

    VastaaPoista