tiistai 16. toukokuuta 2017

Aurinkoinen keltainen

Aurinkoa ei ole tänä keväänä kovin usein näkynyt. Keväällä aloitin Joji Sammal -takin neulomisen, joskus hamstraamastani tukuwool fingering langasta. Olin jo pitkään etsinyt näille langoille sopivaa mallia ja tämä malli oli juuri se mitä etsin. Tänään paistaa aurinko ja on juuri sopiva päivä esitellä valmistunut takki.








Ohje: Sammal (Rav)
Lanka: Tukuwool fingering 
Puikot: 3mm

Takki oli mukava neuloa. Ajoittain kipeillä ranteilläni on hankala neuloa palmikkoa. Ranteet kipeytyvät todella helposti palmikkoa neuloessa, mutta tässä mallissa on vain nuo kaksi pientä palmikkoa niin ranteetkin kestivät tämän neulomisen. Takki neuloitui nopeasti. Mallineule oli helppo, mutta vähän ärsyttävä neuloa. Neulepinta on kuitenkin todella kaunis. Sössäsin hieman ensimmäisten napinläpien kanssa ja niitä oli kaksi turhan lähekkäin, päädyin ompelemaan toisen niistä kiinni ja valmiissa takissa sitä ei edes huomaa. Muuten takin neulominen sujui mutkitta. Hihoissa vähensin viimeisten kavennusten välikerroksia ettei hihoista tulisi liian pitkät. Pesussa lanka pehmeni vielä roimasti ja valmis takki on rouhea ja pehmoinen yhtäaikaa. Takki on ihana. Se istuu päälle todella hyvin ja on mukavan kevyt ja lämmin yhtäaikaa. Tätä neuletta tulee varmasti käytettyä.  



Nyt on puikoilla sukat ja pusero, joten todennäköistä on, että lähes valmiit sukat valmistuvat seuraavaksi. Aurinkoista loppuviikoa kaikille! Neulomisiin!



10 kommenttia:

  1. Kaunis! (: Olen nähnyt tästä vain niitä sammalenvihreitä aiemmin. Tosi ihana näin keltaisena. Aina yhtä hauskaa nähdä, miten neuleen ilme muuttuu ihan vaan väriä vaihtamalla. Sopii kyllä hyvin näille aurinkoisille kevätpäiville.

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. On se ja tämä omakin onnistui hyvin =)

      Poista
  3. Oi, se on ihana! Tukussa on niin monta hyvä väriä että vaikea valinta on edessä sillä tämä takki nyt on vain neulottava :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana tästä tuli. Suosittelen tätä mallia kyllä.

      Poista