keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Joulu lähestyy ja valmistelut sujuvat kuin itsestään!

Annan paljon joka vuosi itsetehtyjä lahjoja. Lapsille annan paketit, mutta aikuiset valitsevat itse korista johon olen keräillyt kaikenlaista itsetehtyä. Ajattelin viime vuonna että jokainen saa valita sen mitä tarvitsee =) Tänä vuonna kori on jo aika pullollaan. Lisäksi olen leiponut pikkuleipiä joita lahjoitan rakkaille ystäville kauniissa peltirasioissa. Joulukortit ostin tänä vuonna valmiina kun tuntui ettei aika riitä askarteluun tosin olen kuitenkin ehtinyt askarrella tapetin jämistä koristetähtiä! Joulun valmistelut sujuu nykyään leppoisasti on mukava puuhastella vailla sen suurempia paineita. Toivoisin että kaikkien jouluvalmistelut sujuisivat yhtä iloisissa merkeissä kuin meidän sillä ennen kaikkea joulusta ja sen odotuksesta pitäsi nauttia.



Kynttilät ovat palaneet monena iltana ja luoneet joulun odotuksen tunnelmaa kynttilä kuvan myötä leppoisia jouluvalmisteluja ja joulun odotusta kaikille! Seuraavassa postauksessa asiaa on varmasti jo valmiista neuleistakin =)

3 kommenttia:

  1. Voi, miten kiva idea tuo lahjakori! Aikuisten kohdalla toimii oikein hyvin. Meillä on ollut perinteenä antaa yhdet lahjat aikuisten kesken ja me arvotaan, kuka antaa kenelle. Vähentää lahjojen kanssa tuskailua mukavasti... :)

    VastaaPoista
  2. Lahjakori toimii kivasti aikuisilla ja teineilläkin...joulupukkiin uskoville olen antanut paketit niin että joulupukki ne toimittaa =)

    Iikku

    VastaaPoista
  3. Onni suosi siuta blogiarvonnassani, laitahan osoitteesi tulemaan niin ehdit saada paketin jouluksi :)

    VastaaPoista