lauantai 13. huhtikuuta 2013

Kesäiset värit ja ainaoikein neuletta!

Sukat! Tämän kuun haasteena Ravelryn kaheleiden sukkahaasteessa oli uudenlainen kantapää. Niimpä uudenlainen versio suosikki kantapäästäni. Ihana lanka osui käteen kun kulutin aikaa kaupungilla ennen töihin menoa (siis tietty lankakaupassa)! Ihastuin tähän ja pakko oli ostaa tää. Ihanat kotisukathan näistä tuli.




Ohje: Ihan ilman ohjetta, ranskalainen kantapää ainaoikein neuleella
Puikot: 3.0mm cubics
Lanka: Step

Ihanat kotisukat nää on. Näissä on niitä öljyjä joten jalatkin tuntuu hieman pehmeämmiltä kun näitä käyttää paljon =) Kantapää oli haastava kun on tottunut neuloon toisen kerroksen nurjaa niin monta kertaa purin kun vahingossa tein nurjaa kun piti tehdä oikeaa nurjallakin =)

Kaikkee on tekeillä esimerkiksi yhtä vanhaa huivia oon yrittänyt saada valmiiksi, se on ihana lanka ja väri ja ohje ja olis ihan täydellinen kevät huivi. Niin ja edelleen puuttuu hihat siitä villahaalarista kun lanka loppuu kesken niin saajan äiti hankkii lisää mieleisen väristä lankaa jotta voidaan hihat tehdä vaikka raidoittamalla, jos ei samaa väriä löydy.

Toivottavasti lumet nyt sulais äkkiä ja tulisi kunnollinen kevät =) Ensi viikonloppuna on kierot puikot retriitti, johon tosin pääsen vain lauantaiksi mutta parempi sekin kun ei mitään =)

8 kommenttia:

  1. Onpas kivan kesäinen väri langassa ja ainaoikeinkantapää sopii sukkaan hienosti. :-)
    Niin tekisi mieli kokeilla tuollaista kantapäätä, mutta tuskailen täällä tyhmien pitsivillasukkien kanssa, joiden ohjekin on jotenkin virheellinen... Ja lankakin synkän ruskea. :D

    VastaaPoista
  2. Keväiset raidat ja kiva kantapää. Miulta jää tän kuun haaste väliin, edellisen kuukauden kaksista sukista toiset on vielä vaiheessa... Retriitissä nähdään :)

    VastaaPoista
  3. Ihanat sukat! En ole tuota Stepin väritystä aiemmin nähnytkään -suloinen.
    Kiva tuo kantapääkin, mäkin tahon kokeilla!

    VastaaPoista
  4. Iloiset sukat! :) Aina kun malli ja lanka sallivat, harkitsen aina oikein -neulottua kantapäätä. Siitä tulee jotenkin - ihanan pehmustettu, vai miten sen kuvaisi. :)

    VastaaPoista
  5. Oon käyttänyt näitä jo paljon ja on ihanat jalassa =) Tuo väri oli jotain uutta värisarjaa luulisin.

    Iikku

    VastaaPoista
  6. Hyvän näköinen kantapää, antaa kivaa ilmettä sukalle. Itse teen aina ranskalaisen kantapään, se kun istuu jalkoihin ja käsialalleni täydellisesti, mutta ehkä pitäisi joskus kokeilla jotain uutta? :)

    VastaaPoista
  7. Tosi ihanat värit sukissa! Ranskalainen on myös mun suosikkini kantapäissä, ja tuo versio näyttää tosi hauskalta.

    VastaaPoista
  8. Tosi kaunista lankaa! Minäkään en ole nähnyt tuota ennen. Kauniit sukat ovat.

    VastaaPoista