perjantai 3. toukokuuta 2013

Auringon säteitä!

Tämä viikko on ollut kiireinen ja raskas. Mulla on mennyt nää päivät ihan vaan muutaman kerroksen neulomiseen. Mä kuitenkin sain valmiiksi jotain langasta josta aloitin ihan toisen huivin noin vuosi sitten. No nyt se lanka sai uuden elämän erilaisena huivina. Se alkuperäinen ei ikinä valmistunut, joten se päätyi purkuun.


Ohje: Pitssaal, Käsitöö päevik -kirja
Lanka: Malabrigo sock
Puikot: 3.5mm

Tää on ollut jo monta vuotta mun tehtävien listalla, mut mikään lanka ei ole tuntunut sopivalta. Nyt vaan alkoi tuntua kun yritin sitä edellistä huivia väsätä että tällä ohjeella tämä lanka pitää neuloa, joten... Ja minusta se on ihana, kuin auringonsäde kesällä. Ihanan kevyt ja silti lämmin ja ilmava samalla. Eikä viroksi neulominen ollut kuiteskaan ihan niin haastavaa kuin luulisi. Ainiin tein vain seitsemän toistoa kaaviota 2, kun pelkäsin langan loppuvan. Olis varmaan yhden toiston voinut saada tehtyy voin todeta näin jälkiviisaana. Ihan rittävän iso kaulassa käytettävä huivi tästä tuli kuitenkin. 
Aamulla irroitin tämän pingotusalusta, kun oli jo kuivanut ihan vaan että saisin kaulaan =) 

Aurinkoista viikkonloppua kaikille!

8 kommenttia:

  1. Auringonsäde tosiaan! Ihana, tuommoinen lämmin kuin aurinkoinen kevätpäivä. :)

    VastaaPoista
  2. Upea! Ja niin kauniin värinen!

    VastaaPoista
  3. Kiitos! Oon käyttänyt tätä siitä asti kun aamulla kiireessä irroitin pingoittumasta =)

    VastaaPoista