torstai 24. maaliskuuta 2016

Liian monta napinläpeä!

Tammikuussa pääsin sovittamaan yhtä Naimaa. Olin luonut kyseiseen takkiin silmukat jo ennen vuoden vaihdetta ja enpä sit juuri muuta. Takki jota sovitin on ihana ja istui niin kivasti, että intoa jo aloitetun takin neulomiseen alkoikin löytyä. Takki on ollut valmiina jo hyvän aikaa. Takki valmistui jo ennen Still lightia. Se on vaan jäänyt postaamatta täällä.






Ohje: Naima (Rav) 
Lanka: Cotton merino
Puikot: 3mm

Kuvissa vihreä näyttää hieman haalealta tasku ja nappi kuvien väri on varmaan lähinnä oikeaa. Takin ohje oli oikein hyvin kirjoitettu. Koko ajan tehtiin reikärivejä joten about joka kohdassa toistettiin kahdeksaa kerrosta. Lyhennettyjä kerroksia tehtiin muutamassa kohtaa. Takin istuvuus on erinomainen ja varsin paljon on takki ollut päällä. Taskun kirjoneule tasona oli minulle pienoinen haaste, mutta ihan hyvä siitäkin kohdasta tuli. Kiva takki, mut täytyy sanoa etten taida ihan heti tehdä uutta. Alituinen ohjeen lukeminen ihan koko ajan tuntui tympeältä. Ja tykkään kauheesti tuosta napinläpi rivistä, mut mä joudun aina napittaan koko rivin ylhäältä alas et saan napit osumaan sopiviin reikiin, vaikka  käytänkin takki yleensä niin et kolme ylintä nappia on auki. Tässä on liian monta napinläpeä mulle!  Suosittelen tätä ohjetta silti! Takki on ihana käytössä ja ehkä ne kaikki erivaiheet ja lyhennetyt kerrokset kannatti kun istuvuuta ajattelee. 


Nyt on pääsiäistä varten hieman siivottu. Opiskelujuttuja pitäisi vielä tehdä, mutta muuten taidan nauttia siitä että työt ei vielä ole alkamassa vaan opintovapaa jatkuu vielä kolmisen viikkoa! Niin ja kohta on Kierot Puikot!

8 kommenttia:

  1. Hyvän värinen on Naimasi! Vähän samanlaiset fiilikset oli itselläkin neuloessa, koko ajan sai ohjetta seurata mutta lopputulos on kyllä sen arvoinen! Juoponnapissa se minullakin olisi ellen pitäisi sitä enimmäkseen auki :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) Takki on kyl ihana joten oli vaivan arvoinen.

      Poista
  2. Miusta napinläpirivistö on superhauska, ja kaunis on takki muutenkin. Mahtava yksityiskohta tuo kirjoneuletasku :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu on se miustakin hauska ja yksi takin kivoimpia piirteitä...mut vähän hankala napittaa =D kirjoneuletasku on hieno en vaan ole kovin hyvä neulomaan kirjoneuletta tasona =D Pidän takista paljon!

      Poista