maanantai 28. elokuuta 2017

Kohti tulevaa

Kesän aikana neuleet on edenneet varsin hitaasti. Välillä motivaatio on kadonnut kokonaan ja toisinaan muut asiat ovat vieneet aikaa. Elokuulle asti olin töissä ja energiaa ei vaan tuntunut riittävän käsitöille. Lomalla tuli neulottuakin jonkun verran. Testineuloin yhden huivin siitä kuvia kunhan saan sen pingotettua. Lisäksi valmistui sukkat ja villatakki.





Ohje: Rivercat -socks (Rav) 
Lanka: Väinämöinen (väri Muste)
Puikot: 2mm

Työkaveri aloitti opinnot uudella uralla ja läksiäislahjaksi halusin neuloa hänelle sukat. Halusin myös neuloa jotain kaunista. Nämä sukat on varsin yksinkertaiset mutta lopputulos on todella kaunis. Ihan vähän taisin muokata ohjetta, koska pidän yksinkertaisesta jätin pois kantalapun reunoista turhilta tuntuvat ainaoikein raidat. Ohje oli hyvä ja helppo neuloa. Kaaviot sai tulostaa erillisestä tiedostosta. Sukat valmistuivat verrattain nopeasti vaikka neulomisaikaa ei ollut kovin paljoa. Saaja myös piti sukista.





Ohje: Campside cardi (Rav)
Lanka: Drops Cotton Merino
Puikot:3.5mm

Kesälomalla piipahdettiin Tukholmassa ja laivalla tuli kuvattua vasta valmistunut villatakki (mulla oli vaan kolme villatakkia mukana 4 päivän reissussa!!!) Campside neuloitui kun itsestään ja langan kaunis vaaleanharmaa on täydellisen värinen. Takki on edestä avoin perusraglan takki. Vartalo-osassa edetään erilaisista reikäkuvioista toisiin. Reikien määrä siis lisääntyy helmaa kohden. Itse jätin helmasta viimeisen pitsiraidan pois ja neuloin kolmatta tupla määrän. En pitänyt siitä miten pitsin viimeinen raita erottui muista raidoista ja tästä syystä jätin sen pois. Lopputulos on mieluinen ja takki on ollut jo monta kertaa päällä. 


Valmistuneen huivin esittelen lähiaikoina. Mitään muuta valmista täällä ei sitten olekaan. Työt alkoivat ja loma on ohi, mutta eiköhän neuleita taas valmistu lähiaikoina. Mukavia neulontahetkiä kaikille. 

2 kommenttia:

  1. Kauniit sukat ja ihana neule. (: Kyllä se syksy taas kummasti neulojia aktivoi. Itsellä alkoi just neuletontun urakka taas.

    VastaaPoista
  2. Kauniita neuleita olet taas tehnyt! :)

    VastaaPoista