Siis ei vaan nyt onnistu mikään. Viime perjantain jälkeen on tuntunut että neuleet ei vaan jotenkin onnistu ja kaikki menee purkuu. Tätä kestänee jonkin aikaa.
Parempia kuulumisia myöhemmin!
keskiviikko 20. huhtikuuta 2011
tiistai 12. huhtikuuta 2011
Hattuja kevääseen ja talveen.
Talvi alkaa olla mennyttä. Lumet ovat sulaneet ja säät lämmenneet vauhdilla. Tuntuu ettei niistä pakkasista ole kovin pitkäaika. Viime viikonloppuna alkoi tuntua oikeasti keväällä. Energiaa tuntuu riittävän vaikka kuinka verrattuna talveen. Itselleni tein raitahuivista jääneestä Calicosta kevät hatun ja sitten valmiiksi on tullut Wurm hattu ystävälle. Tätä olen tehnyt hartaasti jo monta viikkoa purkanut, vaihtanut lankaa ja niin edelleen. Nyt se on valmis.
Keväisiä ja kesäisiäkin neuleita on tekeillä ja siis hieman isompia =)
Ohje: Wurm (rav)
Lanka: Maija
Puikot: 3.5mm
Kuten jo mainitsin hattu on tehty ystävälle. Meni pitkään ennenkuin tästä tuli sellainen kun halusin. (vaikka olen jo aiemmin tehnyt näitä useamman)
Lanka: Maija
Puikot: 3.5mm
Kuten jo mainitsin hattu on tehty ystävälle. Meni pitkään ennenkuin tästä tuli sellainen kun halusin. (vaikka olen jo aiemmin tehnyt näitä useamman)
Ohje: Oma sovellus
Lanka: Sirdar Calico
Puikot: 4mm
Pidän kovasti tästä. Hattu on löysän mallinen ja mukava päässä. On ollut jo kovassa käytössä ja mikä parasta sopii hyvin Raitahuivin kanssa.
Lanka: Sirdar Calico
Puikot: 4mm
Pidän kovasti tästä. Hattu on löysän mallinen ja mukava päässä. On ollut jo kovassa käytössä ja mikä parasta sopii hyvin Raitahuivin kanssa.
Keväisiä ja kesäisiäkin neuleita on tekeillä ja siis hieman isompia =)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)