maanantai 29. joulukuuta 2008

Joulu on ohi ja on Uuden Vuoden lupausten aika!

Joulukuu hurahti kovaa vauhtia ohi. Kaikenlaista pientä on valmistunut joulukuun aikana...Niistä myöhemmin lisää kuvien kera!

Nyt varsinaiseen aiheeseen. Olen tänään listannut lankani ja keskeneräiset työt ja siitä intoutuneena (lue: masentuneena) olen päättänyt, että tammikuun alusta teen keskeneräiset työt loppuun ja en osta lankaa lisää ennen kuin olen saanut tuota varastoa hieman pienemmäksi. En ole laskenut lankojen kokonaismäärää, mutta paljon niitä on + kaikki jämälangat! Keskeneräisiä töitä listasin olevan 17 ja lisäksi olisi pari tilaustyötäkin tekemättä! Eli niiden kimppuun siis!

Ainiin...Onkohan tälle keväälle lankahamsterit tempausta, kun yritin etsii mut ei löydy kun vanhoja tempauksia!?!?

Niin ja Ainiin sain joululahjaksi tosi hienon puikkokotelon, joka on tehty tuohesta!

Hauskaa Uutta Vuotta kaikille! Me lähdetään huomenna reissuun ja matkakäsityöt pitäis valikoida! Niin ja menen kyllä vielä käymään siinä uudessa lankakaupassa (oulunkylässä en muista nimee) ja Menitassakin olis kiva käydä.

sunnuntai 7. joulukuuta 2008

Pitsipipo rannekkeiden kaveriksi!

Aikaisemmin tekemiini rannekkeisiin kului lankaa 1 kerä, joten jäljellä oli vielä yksi kerä. Mietin että mitä siitä tekisi ja päädyin pipoon. Pipo on toteutettu omalla ohjeella, käyttäen kuitenkin samaa mallineuletta kuin rannekkeissa. Niin ja lankahan on siis Therapi -lankaa, jota tarttui mukaan joulumarkkinoilta. Ihan tyytyväinen tähänkin pipoon olen ja pikkuisen ylpeä siitä, että se on omalla ohjeella tehty (olen yleensä aika ohje uskollinen)



Lanka: Therapi (villa, silkki, jade)
Puikot: Knit picks 4 pyöröpuikko 40cm
Ohje: Oma (Mallineule Poppeli)


Mukavaa viikonalkua kaikille!

torstai 4. joulukuuta 2008

Pitsirannekkeet!

Viime viikonloppuna purin alpakkametsän taas tuhannennen kerran, jätin sen vielä hautumaan ja jatkan sitten myöhemmin!

Puikoilla keikkui piristyksenä rannekkeet. Lankana on messuilta ostamani Therapi jade lanka. Malli näihin rannekkeisiin löytyi lankakauppa poppelista ja hintaa tais olla joku 30 senttiä. Käytiin myös Kuopiossa koulun kanssa ja nämä rannekkeet olivat mitä mainioin matkaneule =)


Lanka: Therapi (villa, silkki, jade)
Puikot: Bambupuikot 3,5
Ohje: Lankakauppa Poppeli

Pitäisi neuloo/virkata/ommella muutama joululahja, mut ovat vielä suunnittelu vaiheessa.
Mukavaa loppuviikkoa!

sunnuntai 30. marraskuuta 2008

Joulumarkkinat!

Tänä viikonloppuna Jyväskylässä järjestettiin Joulumarkkinat! Kiereltiin ystäväni kanssa messuja ja osuttiinkin Titityyn, Silkkivillan ja poppelin kojuille joista mukaan lähti mitäs muutakaan kuin lankaa, lankaa ja lankaa.


Vasemmassa reunassa on Utuna:n villalankaa, josta tulee varmaan äidille joululahjalapaset (äiti ei osaa tietokonetta käyttää niin voin kirjoittaa tämän hyvin tänne) seuraavaksi kuvassa on Titityystä hamppulankaa ja vihreät on myös sieltä ja ne on therapy lankaa siis jadelankaa. Dropsin classic alpacat on Poppellin kojulta ja ne muotoutuvat valkoiseksi baskeriksi ystävälle!
Hamppu ja jade langan tarkoitus on vielä osittain epäselvä, mutta myöhemmin niistä lisää.

Puikoille on tällä hetkellä päässyt Nejan Alpakkametsä tunikka!
Siitäkin lisää myöhemmin!

Mukavaa sunnuntain jatkoa kaikille!

torstai 27. marraskuuta 2008

Snyltä postia...

Snyltä tuli postia....kiitos! Paketissa tuli kortti ja kirjonta liina, joka on Tammisaaresta. Jo aikaisemmin sain Snyltä sinistä lankaa kirjontaan. Kunhan vaan ehdin tartun lankaan ja neulaan ja kokeilen kirjontaa =) (kirjonta kirjaa olenkin jo kovasti lueskellut!) Meinaan koko ajan unohtaa kertoa teille, että minun Snyni oli Ruiskaunokki(minun on pitänyt messuista asti se tänne kirjoittaa..hyvämuisti mutta lyhyt??? ). Kiitos Ruiskaunokille koko tästä syksystä. Paketit ovat onnistuneet yllättämään, joka kerta ja ovat aina olleet mieluisia! Vielä suuri KIITOS!



Viime viikoloppuna meillä oli ystäviä käymässä. Neuloin ystävälleni samanlaisen alpakka baskerin kuin itselleni, mutta mustan. Lankana oli nyt Dropsin Classic alpaca -lankaa, joka on sitä uutta ja paksumpaa. Siitä tuli juuri sopiva. Nyt tilauksessa on valkoinen samanlainen samasta langasta (minä tykkään kovasti tuosta paksummasta alpakka langasta).



Lanka: Drops Classic alpaca
Puikot: Knit picks 3,5 ja 6 pyöröpuikkot 40cm
Ohje: Sandnesin ohje lehtinen (ostettu Pikkulinnasta)


Mukavaa loppuviikkoa kaikille!

torstai 20. marraskuuta 2008

Punainen baskeri!

Sain snyltä punaista Sandnes alpakkaa kaksi kerää ja tällä viikolla piipahtaessani ostamassa heijastinlankaa lisää innostuin ostamaan Sandnesin ohje lehtisen, jonka kannessa oli tosi nätti baskeri ja kun lankana oli vielä 100g alpakkaa niin miten olisin voinut vastustaa noita ohjeita. Ohjeessa neuvottiin käyttämään puikkoja 4 ja 8, mutta pienen pääni tuntien käytin kokoa 3,5 ja 6 ja tuli juuri sopiva. Ohje oli helppo vaikka pitikin aloittaa tyhmien ajatusvirheiden takia ainakin 4 kertaa.


Lanka: Sandnesin Alpakka
Puikot: Knit picks 3,5 ja 6 pyöröpuikko 40cm
Ohje: Sandnesin ohje lehtinen (näkyy kuvassa)

Kuvassa huonosti kuvattu piponi ja kuvan baskeri näkyy kauniimmin (punainen). Olen oikein tyytyväinen tähän baskeriin...näitäkin lisää. Minun pitäisi keksiä jotain muuta, kun pipoja ja baskereita on kaapit pullollaan!

Mukavaa loppu viikkoa Ulla neulelehden ilmestymistä odotellessa!

maanantai 17. marraskuuta 2008

Huiveja ja Heijastimia!

Eilen illalla kaipasin jotain pientä puuhastelua ja muistin saamani heijastinlangan. Niinpä syksyn pimeiltä säiltä suojaamaan valmistui muutama heijastin. Ne on toteutettu rosee-tekniikalla ja ainakin yhden ajattelin antaa eräälle ystävälleni.



Lisäksi tässä olisi se valmiiksi tullut huivi. Se tulee lahjaksi harjoittelun ohjaajalleni. Lankana on Dropsin Alaska ja koukku oli kokoa 4,5. Ohje on myöskin tuttu Dropsin sivuilta ja tätä huivia olen tehnyt ennenkin. valmistuu nopeasti ja on kivannäköinen aina ja langasta kuin langasta tehtynä!

sunnuntai 16. marraskuuta 2008

Messuterveisiä, sny paljastus ja valmiita töitä!

Tampereen käsityömessut on koluttu ja oli oikein mukavaa. Messuilla tapasin kaverini ja tekemäni vauvan haalari on nyt saajallaan. Myös Sny paljasti itsensä Tampereen messuilla. Vietimme mukavan hetken kahvitellen ja neulomisesta jutellen. Kiitos Snylle mukavasta tapaamisesta. Niin ja olihan Snylläni minulle myös tuliaisia todella hieno kirjontakirja jossa esitellään selkeästi kaikki mahdolliset pistot (luulen ainakin) ja puikkostoppareita.


Messuilla kului aikaa n 5h. Mukaan tarttui knitpicks virkkuukoukkuja, paksut puikot varrasvirkkaukseen ja putkis-lankaa sekä moda lehden tilaus. Lankaa en osannut oikein ostaa kun ei ollut mitään tiettyä mitä olisin tarvinnut. Harmittamaan jäi etten muistanut katsoa hamppulankaa ja koirankarvalankaa.


Sain viikolla valmiiksi kolme palmikkopipoa. Jotka ovat alla olevassa kuvassa. Lankoina on vihreä ja harmaa 7 veljestä ja musta pipo on tehty Nallesta. Puikot 3,5. Ja nämä pipot olivat tilaustyö työkaverille! Olivat tilaajalle mieleisiä ja olen itsekin tyytyväinen lopputulokseen!


Tällaisia messu ja pipoterveisiä täältä!

perjantai 14. marraskuuta 2008

Taas jotain snyyltä!

Snyyni on muistanut jälleen minua. Tällä kertaa paketista löytyi ihanaa TeeTee alpakka lankaa kaksi kerää juuri hyvän väristä punaista. Lisäksi paketissa oli kirje jossa Sny lähetti minulle puhelinnumeron ja viestin siitä, että tapaisimme huomenna messuilla. Se sopii minulle mainiosti! Laitan salaiseen numeroosi viestiä, kun olen päässyt sinne messuille niin voidaan törmätä...kiinnostavaa nähdä kuka minun ihanien pakettieni takana on =)


Lisäksi postista sain toisenkin paketin, siinä tuli Novitalta lankakerä lahjaksi uudesta tilaajasta. Kirjekuoresta paljastui kerä Novitan vihreä Polkka lankakerä. Se on oikein kaunista.


Tänään on siis ollut mitä mainioin päivä ja huomenna on varmasti ainakin yhtä hyvä =) Nyt kun jaksaisi odottaa huomista!Mukavaa viikoloppua kaikille!

tiistai 11. marraskuuta 2008

Sny postia ja lankaa!

Sny lähetti postin mukana kortin ja kauniin käsin tehdyn korun. Kiitos! Vastaukseksi kysymykseesi olen menossa Tampereen messuille Lauantaina. Tässä vielä kuva korusta. Ja värit ovat kovasti mieleiset...samat värit olisin itsekin valinnut!


Piipahdin taas Poppelissa (uusi lankakauppa jkl:ssä) Ja mukaan tarttui marjapuuron punaista Alaskaa ja vaaleanpunaista ja sinistä Karisma lankaa kahteen pieneen pipoon. On kiva käydä tuossa uudessa kaupassa, kun saatavilla on lankoja mitä ei ole aikaisemmin ollut täällä tarjolla ja hinnatkin on kohtuulliset! Pidän muutenkin Dropsin värivalikoimasta! Ja nyt kuulin kaupassa, että dropsille on tulossa uusi alpakka-lanka, joka on n. 3 kertaa nykyisen paksuista!


Sellaista täällä! Lauantaita odottaen tämä viikko kuluu!

Ps. Olin muuten Susan salainen neuleystävä...

lauantai 8. marraskuuta 2008

Vihdoin se haalari valmiina ja pajunkissa pipo 2!

Eli viimeinkin olen saanut sen vauvan haalarin valmiiksi. Ohje on edelleenkin sieltä muksuextrasta ja lankana Novitan Wool sävy niin ja puikot 3,5 ja 4. Ihan tyytyväinen olen loppu tulokseen toivottavasta sopii saajalle ja ovat tyytyväisiä! Kuvat on aika huonoja, mutta kyllä niistä jonkun käsityksen saa.


Sitten valmistui edellisessä postauksessa esittelemästäni Dropsin Merino extra fine
langasta pajunkissa pipo nro.2. Se on ollut jo kovassa käytössä ja tykkään siitä kovasti. (eikä kutita yhtään!)


Seuraavaksi taidan neuloa loppuu ne viimeiset tilaus palmikkopipot ja ajattelin että kun lankaa taitaa jäädä niin teen sitten vielä yhden pajunkissa pipon kaupanpäälle =)

keskiviikko 5. marraskuuta 2008

Pipoja taas!

Minä olen hurahtanut pipoihin. Olen tehnyt jo tällä viikolla yhden pajunkissa pipon hieman lilahtavan harmaasta Novita Wind langasta. Se on muuten hyvä mutta hieman liian matala.



Niinpä ostin tänään lankaa uudesta käsityöliikkeestä joka on avattu maantaina keskustaan. Liikkeessä on myynnissä Dropsin lankoja ja mukaan tarttui Merino extra fine lankaa. Siitä on tarkoitus tehdä taas uusi pipo!!!


Viimeinen Sny paketti lähti tänään postiin!Taas alkaa yksi Sny- kierros olla lopuillaan. Postista kolahta tänään myös travelling scarf -vaihto huivi, jota jatkan tilaisuuden tullen.

Olen ahkerasti neulonut vauvanhaalarin hihoja..se on melkein valmis! Kohta pääsen sitä kokoamaan eikä saajakaan ole vielä tainnut kasvaa siitä ohi! Menenpä siis jatkamaan kun kyseinen pikkumies kasvaa kovaa vauhtia!

lauantai 1. marraskuuta 2008

Anna vahingon kiertää ja muuta pientä..

AVK tempauksessa saamistani langoista tein tällaisen pupun. Uskallan jo laittaa kuvan tänne kun siitä on jo viikko, kun laitoin pupun postiin takaisin Bälelle, joka lähetti minulle langat. Ja lankahan on Novitan Palmaa, josta turkoosit sain postissa ja valkoista löytyi varastosta.



Viime viikolla päätin, että tarvitsen vielä pipon, kun aikaisemmin tehdyt (3kpl) kutittaa. Niinpä ostin Novitan Cloud lankaa jota meni pipoon n. 1 1/2 kerää, lapasiin ehkä kerä ja kauluriin kerän verran. Lapasten ja pipon ohje on Novita Seitsemän veljestä extra (2007) lehdestä. Kauluri on taas tehty ihan vaan jatketulla helmineuleella ja ommeltu kauluriksi. Pipon ohje on oikeastaan baskeri, mutta vaihdon puikkokoon pienemmäksi kuin ohjeessa oli ja sain aikaan haluamani pipon.


Lisäksi olen tehnyt ne aikaisemmin mainitsemani junasukat alpakkalangasta ja ne lähtivät tänään saajalleen eräälle pienelle miehelle. (kuva uhohtui ottaa!)

Nyt puikoilla on edelleen vauvan haalari, Kietaisuneuletakki, liivi ja 3x palmikkopipo jonka yllä esittelin...ne ovat tilaustyö eräälle työkaverille!

Kaikenlaisia kiireitä on ja tehtäviä rästissä...plääh! Tulisipa joku keiju ja suorittaisi minun harjoittelut, tekisi opinnäytetyön ja tuhat muuta asiaa... Kaikesta huolimatta hauskaa viikonloppua kaikille!

keskiviikko 15. lokakuuta 2008

Snyni laittoi taas postia...

Minun ahkera Snyni muistaa minua viikoittain kirjeillä ja korteilla. Viime viikolla postiluukusta tipahti kortti, jossa on ohje vaakatilkkujen ja peittojen tekoon ja tällä viikolla suklaisia leivontaohjeita =) (käyttöä sille kaakaojauheelle). Synkkäkin päivä piristyy, kun tulee kotiin ja huomaa, että on taas jotain postia tullut Snyltä. Kiitos sinulle Sny näistä kivoista pienistä tervehdyksistä...vaikka en aina ehdikkään niitä heti raportoida ne piristävät päiviäni kovasti!

Ja laitan kyllä pian kuvan siitä paketista...nyt on vaan hieman teknisiä ongelmia, mutta vikaa kuvan lähetysyhteydessä korjataan parhaillaan.

(pirsitykseksi varpaita tappava kissan pentu..arkistokuvaa)

Toivottavasti minun Snylläni on ollut ihanainen viikko syksyn harmaudesta huolimatta!

sunnuntai 12. lokakuuta 2008

Sny:n lokakuun postia...

Ihanainen Sny:ni ilahdutti minua taas mahtavalla paketilla. Paketissa oli mokkasuklaa lankaa, kirjontaan käytettävää lankaa, suklaalevy, kaakaojauhetta ja puuhelmiä, joista minun on kysyttävä, että onko niille jokin tietty käyttötarkoitus? Kaakaojauheelle ja kirjontalangalle Sny vihjaili jotain käyttöä myöhemmin?!? Jälleen kerran Snyn paketti ilahdutti minua suuresti. KIITOS Sny!


Puikoilla on pyörinyt kuluneella viikolla vaikka mitä. Tällä hetkellä on puikoilla ollut edelleen vauvanhaalari. Sen tekeminen olisi nopeampaa mikäli en tekisi samaan aikaan kietaisuneuletakkia itselleni, Junasukkia eräälle pienelle miehelle ja Anna vahingon kiertää tempauksen juttua ja lisäksi vielä yhtä hys hys juttua! Lisäksi postiluukusta kolahti perjantaina sny paketin lisäksi Novita talvi lehti ja siinäkin olis vaikka mitä kivaa tehtävää!

Pakko vielä kertoa, että eräs 7v. sanoi kesällä, että "miksi et ensin käytä näitä kaikkia sun lankoja ennen kuin ostat uusia?" Aikani tätä lausahdusta mietittyäni päätin toteuttaa tätä filosofiaa ja se on toistaiseksi toiminut...luulen etten kuukauteen ole ostanut lankaa!

maanantai 6. lokakuuta 2008

Unohdin anteeksi anteeksi...

Siis eilen kun tuota viestiä kirjoittelin unohdin kertoa että ihastuttava Sny:ni lähetti minulle postissa kauniin neulotun pöytäliinan ohjeen... Mallin nimi on silkkiliina venus! Liina näyttää kivalta ja aion varmasti kokeilla sitä kunhan kerkeän. Kiitos Sny! Tunnistan jo sinun käsialasi, kun saan postia niin tiheään =)

Jään mielenkiinnolla odottelemaan sitä seuraavaa pakettia...

Ja anteeksi että tämä viesti tulee näin myöhään sain nimittäin kirjeen jo viime viikolla!Minulla on vaan ollut kaikenlaista kiirettä menneellä viikolla!

sunnuntai 5. lokakuuta 2008

Tuulan sukkia...

Minulla on tekeillä edelleen vauvan villahaalari muksuextrasta! Kohtuullisen suuren urakan välillä kaipasin jotain mitä voin tehdä koulussa ja autossa ilman, että tulee turhia virheitä. Niinpä kokeilin Tuulan sukkien ohjetta, joka löytyy täältä.


Sukat oli juuri sopivaa tekemistä niin kouluun kuin autoonkin. Hieman pienemmät on tehty Dropsin Fabel- langasta ja hieman isommat vihertävät on tehty Lidl -sukkalangasta. Fabelista tehdyissä on vahvistettu kantapää toisissa kantapää on sileää neuletta. Molemmissa puikot oli kokoa 3. Vielä täytyy varmaan yhdet tehdä alpakkalangasta lahjaksi pienelle pojalle!



Jatkan edelleen sitä neulehaalaria ja kunhan se valmistuu...minulla on suunnitteilla jotain ihan omaa ensi kertaa, joten katsotaan onnistuuko se. Siitä myöhemmin lisää!

Ai niin olen minä tässä välillä tehnyt myös yhden Mario-myssyn lisää...laitan siitä kuvan myöhemmin.

perjantai 26. syyskuuta 2008

Rannekkeita ja MarioMyssy

Tällä viikolla on mennyt tosi paljon aikaa koulussa ja siksi valmistuneet työt ovatkin aika simppeleitä (sillä minä olen neulonut nuo koulussa). Olen neulonut kahdet rannekkeet. Mustat ovat Novita Cloud luxus lankaa. Lanka on todella pehmeää ja mukavan tuntuista. Vihertävän ruskeat rannekkeet on tehty kaksinkertaisesta Dropsin Alpakka langasta ja väri on vihrän ja ruskea värinen yhtäaikaa ei sitä paremmin osaa selittää =) .


Lisäksi yhtenä iltana neuloin Jatan ohjeella MarioMyssyn. Lankana on Sandnessgarn easy (tiesin kesällä ostaessani sitä alesta, että tulen tarvitsemaan sitä..eli ei mitään turhaa hamstrausta =)) Ohje oli helppo ja nopea tehdä. Se on myös oikein kiva käytössä...näitä tulee takuulla lisää! (kuva ei tee myssylle oikeutta...mutta ei oo nyt parempaa)


Lisäksi puikoilla valmistuu tasaiseen tahtiin vauvan haalari Novita wool sävy langasta ja ohje on keväällä ilmestyneestä Novitan muksuextrasta. Näillä mennään toistaiseksi...puikoilla on myös uusi MarioMyssy...

Ainiin anna vahingon kiertää tempauksen lanka on tullut...

keskiviikko 17. syyskuuta 2008

Sny postia!

En olisi voinut olla enempää yllättynyt, kun hain Sny:n paketin postista tänään. Paketti oli jälleen varsin iso ja sen sisältö oli todella upea! (tästä tulee pitkä kirjoitus kun paketissa on niin paljon raportoitavaa)Eli paketista löytyi Mary Oljen kirja Virkattuja vuodepeitteitä (ei todellakaan haittaa vaikka kirja ei ole uuden veroinen nämä kirjathan on ihan aarteita) ja vuodelta 1971 oleva neule- ja virkkauslehti, joissa molemmissa oli upeita malleja joita haluaisin jo päästä kokeilemaan. Lisäksi paketissa oli käsintehtyä tervasaippuaa, sappisaippuaa tahranpoistoon, palmikkopuikot (minun puikkoni ovatkin aina hukassa) ja parsinsieni (sen käyttöä joudun kyllä harjoittelemaan) Kaikki nuo tulevat tarpeeseen!



Lisäksi paketista löytyi ohje ja tarvikkeita runebergintorttuihin. Tykkään leipoa joten kiitos!

Sitten lankoihin Tämän paketin teema oli kierrätyksessä, kotimaisuudessa ja säästäväisyydessä. Sny lähetti minulle nämä langat ja aloitetun työn, joka on edesmenneen taitajan kesken jäänyt työ ja lupaan yrittää tehdä sen valmiiksi parhaan taitoni mukaan.


Lisäksi paketista löytyi useita virkattuja kukkia ja lankaa, josta ne on tehty. Niistäkin keksin varmasti jotain kaunista.


Vielä näiden lisäksi paketti sisälsi ihanaa ruskeaa 100% villalankaa Kannon Tilalta ja ohjeen kynsikkäisiin tai lapasiin.


Paketti oli ihan mahtava ja paketin teema on mielestäni huippuhyvä. On hieno ajatus, että pääsen viimeistelemään, jonkun toisen aloittaman työn ja näin ollen hänen taitonsa saavat jatkaa elämää. Tämäkin paketti ilahdutti minua todella. Sny:ni paketit ovat olleet mahtavia! KIITOS SNY! osaat ilahduttaa minua kerta kerran jälkeen kekseliäillä ja hienoilla paketeilla joihin olet käyttänyt ajatusta! KIITOS!

sunnuntai 14. syyskuuta 2008

Panache valmiina ja neuletakki suunnitelmia!

Vihdoinkin Panache-huivi on valmiina! Olen tehnyt sitä hartaasti ja pitkään!Nyt se on valmis. Ja se on hieno! Varmasti siitä löytyy virheitä, mutta minä en nyt niistä välitä. Mitään näin vaikeaa ja hienoa huivia en ole ennen tehnyt ja olenkin älyttömän ylpeä itsestäni!Tässä kuvia! (väri on lähimpänä oikeaa tuossa ylimmässä kuvassa) Ai niin ja lanka on, joku puuvillalanka minkä ostin 6€ (kartio) Joenlangasta loppukesästä ja sitä jäi vielä!


Viikonloppuna kävimme Joensuussa häissä ja tietenkin sopivassa välissä minun piti päästä poikkeamaan Joenlankaan. Sieltä mukaan tarttuin 1€ /kerä (12kerää) hintaan lankaa kietaisuneuletakkiin. Valkoisen korvaan tuolla vaaleammalla värillä ja ruskea korvaa sinisen. Ohje neuletakkiin tuli mukana!


Lisäksi viime viikolla ostin maitolankaa, kun Titityyn (nettikauppa) langat ovat tämän kuukauden myynnissä Kimperissä täällä Jyväskylässä. Niin kävin hiplailemassa ja mukaan päätyivät nuo maitokuitu- puuvilla sekoitelangat, joista olen suunnitellut huivia!


Nyt on puikoilla rannekkeita ja jotain hieman vähemmän monimutkaista!