Ihania kankaita ja lankoja. Onko parempaa kuin kaikki
suosikkilankakaupat ja langat samassa paikassa. Kuvissa vilahtaa myös reissuseurani!
Ei minun varmaan tarvitse luetella mitä ihania kojuja koluttiin. Siellä oli
kaikki ihanat suosikit. Melkein jokaiselta tarttuikin jotain mukaan Lentävästä
lapasesta Handun lankoja. Puffalasta heijastin ja kanssa reissaajalle lankoja.
Snurresta mukaan lähti lankoja samoin Titityystä. Kerästä ostettiin kanssa
reissaajille lankaa (niin kyllä noista kaikista muistakin). Ja siililangat piti
kuvata ihan vaan siksi että ne on niin ihania. Tuo keltainen on ihana!
Herkkusuukorut ihania vai mitä? Saman tyylisiä taitaa
olla monessa paikkaa, mut nää on jotenkin erityisen suloisia. Viime vuonna nämä
oli suosikkituliaisia ystävän tytöille. Ja kyllä nämä aikuisistakin on kivoja!
Messuilta me suunnattiin sitten keskustaan ja löydettiin kiva ravintola, jossa syötiin. Kehräsaari oli ihana ilta- aikaankin. Vähän
meitä harmitti kun missään välissä ei ollut aikaa kierrellä keskustan kauppoja.
Loppuun tunnelmakuva illalta ja messuostoksista. Kuvissa minun ostoksia, toisen
kaverin ostoksia. Ja tietysti lasilliset viiniä ennen majapaikkaan siirtymistä
illalla. Pitkä mukava päivä.
Mä innostuin viime vuonna tekemään himmeleitä,
joten nämä jättihimmelit oli pakko nähdä listalla.
Ne oli livenä aika hienoja, mutta hyvien kuvien saaminen oli hieman haastavaa, joten huono kuva olkaa hyvä. Taas jäi varmasti monta
mielenkiintoista juttua näkemättä, mutta ensi vuonna sitten taas. Ja pitää vielä
loppuun todeta että tosi kivoja löytöjä teki myös toinen kaverini Keräily
messujen puolelta. Ihanat ystävät
seurana ja paljon kaikkea kivaa ei sitä muuta kaipaa neuloja minilomaltaan.