Töiden alkamisen myötä aika tuntuu valuvan ohi ilman, että kerkeän tehdä puoliakaan siitä mitä olen suunnitellut. Jo retritissä sain toisen näistä neuleista valmiiksi ja toisen seuraavalla viikolla. Oli siis jo aika saada kuvat otetuksi ja kertoa projekteista täällä.
Lanka: Ruskea Semilla extra fino, vihreä ja lila Handu merino sock,
Keltainen Madelinetosh Merino twist
Puikot: 3.5mm
Tämä valmistui Kieroissa puikoissa. Ohje oli helppo ja selkeä. Ohjeessa on kaksi erilaista raitavaihtoehtoa. Mä pidän todella paljon feather and fan -pitsistä joten tietenkin tein sen version. Huivista tuli todella iso ja se on mainio kääriytymishuivi. Pidän tästä tavasta miten huivi rakentuu nurkasta nurkkaan ja muoto on hieman epäsymmetrinen, mutta ei kuitenkaan liian paljoa. Ihana tuli pidän myös väreistä. Ohjeessa kehotettiin käyttämään kuutta raitaväriä, mutta päädyin käyttämään kolmea kuuden sijasta. Ei voi muuta sanoa kun että tykkään kovasti tästä.
Ohje: Bones (neulekirja)
Lanka: Lanitium ex machina glitter sock (kulta)
Puikot: 2.0mm
Halusin vihdoinkin tehdä jotain ihanasta kimallesukkalangasta, minkä hankin jo joskus vuosia sitten. Mietin monia eri malleja, mut päädyin tuttuun hyvin toimivaan bones -ohjeeseen. Sukista tuli oikein kivat. Kärkikavennukset eivät ole ohjeenmukaiset, koska sukista tuli ensin liian lyhyet ja sitten niistä uhkasi tulla liian pitkät, joten käytin yhdestä sukkakirjasta kärkikavennusten ohjetta, jota kutsuttiin siinä tähtikärjeksi. Ihan hyvä se on. Kivat sukat tuli. Kulta stelina näkyy kuvissa varsin huonosti. Sukat on oikein kimaltavat luonnossa.
Sellaisia neuleita tällä kertaa. Flaum takki on edelleen kesken ja lämpöiset säät eivät houkuttele neulomaan paksua takkia. Kesken on myös huivi, palapeitto ja kappa niin ja yhdet sukatkin on suunnitteilla. Aurinkoisia, ihania ja lämpöisiä päiviä kaikille!