Loman aloitti mukavasti neulefestarit Jyväskylässä. Muutamia kuvia ostoksista ja festareista siis luvassa. En voi kyllä luvata suurta määrää tunnelmakuvia, koska en sellaisia ole ottanut (eihän mulla ollut edes kameraa mukana). Ainoista tunnelmakuvista saan kiittää miestä, joka otti muutaman kuvan tullessaan mua hakemaan festareilta sunnuntaina.
Osallistuin festareiden aikana kolmelle kurssille. Perjantain Ysoldan Beoynd the raglan -kurssi johdatteli tehokkaasti villapaidan istuvuuteen ja erilaisiin kaarrokkeisiin aina raglanista istutettuun hihaan. Kurssi oli varsin antoisa ja opettavainen nyt oikeestaan tuntuu että pitäis tehdä joku hyvin istuva takki ei niin hyvin istuvien tilalle. Onneksi mul on hyvin istuviakin neuleita, joten ei tarvii kaikkia uusia. Lauantaina päivää piristi Stephen Westin Color Play -kurssi, joka oli varsin antoisa, ei ole tullut tehtyä niin villiä mallitilkkua ikinä aiemmin. Sunnuntaina sokerina pohjalla oli vielä Veeran huivi -kurssi jonka tuotoksesta tulee oma postaus lähipäivinä. Kaikki kurssit oli mielenkiintoisia ja harmittamaan jäi kun olisi vielä ollut niin monta kurssia joille olis halunnut mennä mut kaikkiin ei mitenkään olisi kerinnyt mennä. Lisäksi osallistuin vapaaehtoistehtäviin perjantaina ja lauantaina ja tietenkin iltajuhlaan. Viikonloppu oli varmaan kesän mukavin viikonloppu!
Yläpuolella olevassa kuvassa on nähtävissä kaikki ihanat ostokseni mekkoa lukuunottamatta ja pellavalankoja, jotka pääsivät puikoille heti silloin perjantaina. Niistä sit lisää myöhemmin. Ekassa kuvassa on perjantaina Titityystä synttärilahjaksi saadulla lahjakortilla ostetut langat. Seuraavassa kuvassa on näkyvissä ostamani ranskalaiset ja italialaiset ihanuudet. Alarivissä on sitten kuva Handun sukkalangasta (ylin) ja lanitiumin 50g sukkalanka vyyhdeistä ja yhdestä ministä. Viimeisessä kuvassa onkin sitten torstaina kotimatkalla sukulaisten luota tullessa tehty täydennysostos kokeeksi yhdet puikot ja minivyyhdit väiskiä, jotka oli tarkoitus ostaa jo viikonloppuna, mutta unohtui kaikessa kiireessä!
Ihanaa oli ja toivottavasti Titiyyn väki ryhtyy joskus uudestaan tähän urakkaan. Koko viikonloppu oli antoisa ja mukava vaikka olin järjestänyt aikatauluni varsin kiireiseksi ja en näin ollen ehtinyt kovin monen kanssa jutustella pitkiä pätkiä. Lyhyitä kohtaamisia olin paljonkin. Ensi vuonna (?) Jätän ehkä hieman enemmän aikaa ihan vaan oleilulle!