AVK tempauksessa saamistani langoista tein tällaisen pupun. Uskallan jo laittaa kuvan tänne kun siitä on jo viikko, kun laitoin pupun postiin takaisin Bälelle, joka lähetti minulle langat. Ja lankahan on Novitan Palmaa, josta turkoosit sain postissa ja valkoista löytyi varastosta.
Viime viikolla päätin, että tarvitsen vielä pipon, kun aikaisemmin tehdyt (3kpl) kutittaa. Niinpä ostin Novitan Cloud lankaa jota meni pipoon n. 1 1/2 kerää, lapasiin ehkä kerä ja kauluriin kerän verran. Lapasten ja pipon ohje on Novita Seitsemän veljestä extra (2007) lehdestä. Kauluri on taas tehty ihan vaan jatketulla helmineuleella ja ommeltu kauluriksi. Pipon ohje on oikeastaan baskeri, mutta vaihdon puikkokoon pienemmäksi kuin ohjeessa oli ja sain aikaan haluamani pipon.
Lisäksi olen tehnyt ne aikaisemmin mainitsemani junasukat alpakkalangasta ja ne lähtivät tänään saajalleen eräälle pienelle miehelle. (kuva uhohtui ottaa!)
Nyt puikoilla on edelleen vauvan haalari, Kietaisuneuletakki, liivi ja 3x palmikkopipo jonka yllä esittelin...ne ovat tilaustyö eräälle työkaverille!
Kaikenlaisia kiireitä on ja tehtäviä rästissä...plääh! Tulisipa joku keiju ja suorittaisi minun harjoittelut, tekisi opinnäytetyön ja tuhat muuta asiaa... Kaikesta huolimatta hauskaa viikonloppua kaikille!
Ihana toi pehmolelu... Mistä ohje moiseen? :)
VastaaPoista