perjantai 27. kesäkuuta 2008

Bambu rannekkeet!

Tässä parin illan aikana olen tikutellut itselleni Novitan Bambu langasta rannekkeita (poljen pyörällä usein seitsemäksi töihin ja sormia palelee..) Minä mietin millaiset rannekkeet tekisin ja päädyin kokeilemaan palmikkoa. En ole aikaisemmin tehnyt palmikkoa. Minulla ei ollut ohjetta vaan kehitin tämän päästä. Siinä on ihan perus palmikkoa tosin totesin toisen rannekkeen tehtyäni, että nurjien silmukoiden avulla olisin saanut palmikon selkeämmin näkyviin.


Lisäksi tein peukaloreiän lisäämällä työhön silmukoita luulisin, että samaa tapaa käytetään peukalokiilan teossa??? Sitäkään en ole koskaan tehnyt, joten en osaa sanoa onko käyttämäni tapa peukalokiila vai joku oma viritys.


Olen näihin kuitenkin oikein tyytyväinen =) Ovat olleet jo käytössäkin...tänään aamulla. Hyvät oli ja juuri sopivat.

Lisäksi sorruin ostamaan TeeTee:n Poppari maissilankaa. Langasta on tulossa joko tunika tai liivi..katsotaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti