lauantai 19. joulukuuta 2015

Harmaa, pehmoinen ja hieman pörröinen

Mikä se on? No tietenkin sydän. Joulukuu on hujahtanut vauhdilla ohi. On ollut tietenkin töitä, opiskeluja ja pikkujouluja jne. kiirettä on siis pitänyt. Olen neulonut kaikenlaista, mutta juuri mitään ei ole tullut valmiiksi. Neuleaika on ollut kortilla. Nyt olen joululomalla ollut jo keskiviikosta asti. Vauhdilla ollaan tehty muutamia sisustus -projekteja ja siivottu. Nyt alkaa kaikki olla kohdillaan, jotta joulu voi tulla. Jouluna voi sitten vaikka neuloa, kun alkukuusta ei ehtinyt.

Muutaman pikku sydämmen olen neulonut ja ne on jo pääseet uusiin koteihin. Kuvassa yksi niistä kolmesta, jotka tein.



Ohje: Ihan omalla tyylillä, ideoita googlesta
Lanka: Harmaa paksuhko alpakka lanka
puikot: 3mm cubics

Kaikki on tehty samalla tapaa. Vinkkejä kurkkasin googlesta, mutta sitten menin oman mielen mukaan. Lanka on pörröistä alpakka lankaa. Kolme sydäntä sain tehdyksi tuosta 80metristä lankaa. Lanka oli jäänyt varastoon vailla käyttötarkoitusta, mutta näitä sydämmiä vartenhan se oli. Ihan täydellinen sydän lanka! Sydämmet oli helpoja ja nopeita tehdä. Vois tehdä itsellekin joskus.


No nyt vielä hieman joulupuuhasteluja ja huomenna leivontapäivä ja viimeiset pikkujoulut. Mukavaa viikonloppua ja joulun odottelun viime hetkiä kaikille!


6 kommenttia:

  1. Hihii, yks niistä roikkuu meidän eteisen seinällä parhaillaan :D Kiitos vielä!

    VastaaPoista
  2. Harmaa pehmoinen ja pörröinen - aivan hurmaavan ihana! Minustakin joulukuu on hurahtanut ohi, mutta ei anneta sen haitata. Nautitaan kovaa vauhtia lähestyvästä joulusta, sen valmistelusta ja odottelusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulu on kyllä ihana! Ja mä nautin kyllä kaikin voimin tänä vuonna kun olin vapaalla!

      Poista
  3. Ihanan rustiikkisia sydämiä! koitahan rentoutua ja nauttia joulusta - alkukuu on ollut yhdellä jos toisella vähintäänkin haipakkaa...

    VastaaPoista