lauantai 6. toukokuuta 2017

Kevättä odotellessa

Kevät antaa vain pieniä muistutuksia siitä millaista on elellä keväällä ja kesällä. Tänä vuonna jos on alkanut tuntua keväiseltä niin kyllä seuraavan päivän lumisade on vienyt kevään kauas mielestä. Vielä talven ollessa voimissaan. Aloitin kevääksi ja kesäksi ihanan kepeän villapaidan. Interpretations 4 kokoelman kaunis Little Bird- paita tuntui heti sellaiselta minkä haluaisin neuloa.



Ohje: Little Bird (Rav) Interpretations 4 
Lanka: Holst garn coast
Puikot: 2mm

Aloitin neuleen koolla L kun en halunnut liian tiukkaa, No jälkiviisaana voin todeta et olis sittenkin pitänyt neuloa koko M. Mulle muodostui se tavallinen ongelma siitä, että en millään päässyt ohjeen tiheyteen ja paitaan tulikin n.10cm enemmän väljyyttä kun ohjeen paidassa on. Hihat tein koolla M ja silti niistä tuli varsin väljät samasta syystä. Kaula-aukon resoriinkin poimin silmukat koon M mukaan, mutta siitä tuli aivan valtava. Päädyin jo antamaan tämän ensin neulojakaverille, mutta paita oli sittenkin turhan lyhyt hänelle, joten paita palasi takaisin minulle. Purin lopulta kaula-aukon resorin ja poimin silmukat uudestaan pienimmän koon mukaan ja neuloin uuden kaula-aukon resorin ja kuinka ollakaan tämä XS koon mukainen kaula-aukko on juuri sopiva. Lasketuista hihoista huolimatta paita istuu hyvin hartioilta ja laskenkin sen lyhennetyillä kerroksilla tehtyjen muotoilujen ansioksi. Paita on ihanan keveä ja Coastin väri flint on varsin mieluinen. Paita on erittäin ihana oikea mukavuusvaate ja on saanut jo käyttökertoja useita kaula-aukon uusiksi neulomisen jälkeen.  Niin ja mikä parasta taas on monta lankakerää vähemmän varastossa.


Mulla onkin tekeillä seuraava paita jo tästä samasta langasta, mutta erivärissä. Kyllä tää on aika kivaa paitalankaa! Ja edelleen se Sammal -takki ja villasukat kans! Aurinkoisempia kevät päiviä kaikille!


8 kommenttia:

  1. Kaunis paita! (: Kiva, että sait muokattua sitä mieleisemmäksi. Joskus kokojutut on vähän haastavia. Vaikka tosin minun paidantekokokemuksella ei hirveästi huudella, hih.

    VastaaPoista
  2. Se on kaunis! Onneksi sait kaula-aukon muokattua sopivaksi. Hienosti se asettuu vaikka onkin pienimmän koon mukaan noukittu silmukat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se olikin sitten nopeasti ja helposti tehty korjaus =)

      Poista
  3. Kaunis paita! Hyvä, että jaksoit tsempata kaula-aukon kanssa, kyllä kannatti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannatti kyllä kokeilla. Lopputulos on oikein toimiva.

      Poista