Ohje: Anna karenina (rav)
Lanka: Rowan Wool Cotton
Puikot: 2.5mm ja 3.5mm
Lanka on marinoitunut varastossa jo vuoden tai pari. Hankin sen joskus koulutusmatkalla Helsingissä kun onnistuin karkaamaan erääseen keskustan lankakauppaan pitkällä ruokatauolla. Ihana väri vai mitä. Nämä puuvilla/villa sekoite langat sopii erinomaisesti minun kutiavalle hipiälleni. No ohjeesta sitten. Neuloin tosiaan tuon toisen version tästä jo jokunen vuosi sitten. Ohje on varsin simppeli ja helppo säätää sopivaksi päälle kuin päälle. Pintaneule on mielestäni mitä parhain ja jotenkin pipon malli istuu päähän niin hyvin. Mulla on tässä vähemmän mallikerran toistoja, kun piposta tuli riittävän kokoinen pienemmällä määrällä. Tykkään ehdottomasti. (Niin ja yhdessä kuvassa pilkistää mun uusi punainen kevät takki, tykkään! Onneksi mustaväri oli loppu!)
Ohje: Junasukat
Lanka: Fabel print
Puikot:2.5mm cubics
Tutulla mallilla lahjasukat työkaverille. Tänä vuonna syntyy muutamia pikkuisia työtovereille joten heitä lahjon pienillä sukilla niinkuin viime vuonnakin.
Sellaisia terveisiä täältä tänään. Huomenna vihdoinkin aion vastata saamaani haasteeseen. Mukavaa viikonvaihdetta kaikille!
Voikohan kauniita pipoja koskaan olla liikaa :) ?
VastaaPoistaEi niitä pipoja ole koskaan liikaa =)
PoistaKevätpipon tuntua materiaalin ja sen ihanan värinsä puolesta! Kaunis! :) Ai että, tarttis vastaavan kevätmössykän... Mustat joutaisivat jo pesuun ja kesäsäilöön. :)
VastaaPoistaKyllä siinä jotain kevät pipomaista on =D
PoistaNätti pipa. Ja ei niitä tosiaankaan voi olla liikaa. Pitäähän jokaiselle kampaukselle, takille, huiville ja lapasille olla omat täydelliset parinsa.
VastaaPoistaAgree! Olet kyllä ihan oikeassa!
PoistaKaunis pipo! Otin heti mallin talteen, jos vaikka saisin neulottua itselleni kevätpipon. :)
VastaaPoistaKiitos =) Suosittelen on tosi kiva malli!
PoistaHyvin luovaa ja soveltavaa ongelmanratkaisua, kaunis ja keväinen lopputulos!
VastaaPoista