perjantai 1. huhtikuuta 2016

Lämpöisiä ajatuksia

Elämässä ihmiset tulevat ja menevät. Minun lähipiiriini on viime aikoina tullut paljon pieniä ihmisiä, joita olen saanut lahjoa neuleilla ja toisaalta moni työkaveri on jatkanut uusien haasteiden pariin ja usein heitäkin olen jollain lahjonut.



Lanka: Drops baby merino
Puikot: 3mm

Toinen takki samalla ohjeella. Ensimmäisestä tuli niin sopiva, että tein toisen samalla ohjeella. Tein raitoja vartalo-osaan ja hihoihin, koska keltainen yksinään ei olisi riitänyt. Keltainen riitti juuri ja juuri. I-cord napinlävet on kyllä parhautta! Tämäkin takki oli juuri sopiva sille pienelle ihmiselle, joka tämän sai. Baby merino on kyl ihanan pehmeä lanka lasten neuleisiin.




Ohje: Nurmilintu (rav)
Lanka: Cascade heritage
Puikot: 3.5mm

Ohje on ollut jonossa ilmestymisestään asti, mutta on aina jäänyt muiden neuleiden jalkoihin. Kerran jo aloitin tämän, mutta silloinen lanka ei tehnyt mallille oikeutta. Nyt eräs työkaveri jatkaa uusiin haasteisiin ja läksiäislahjaksi valikoitui tämä huivi ja varastosta löytynyt Heritage tuntui sopivalta valinnalta langaksi. Tämä oli kyllä huippunopea neuloa lauantai iltana aloitin ja keskiviikkona päättelin ja siinä ohessa neuloin ne oranssit sukat loppuun. Lanka ei riittänyt viimeisimman pitsimallikerran pariin viimeiseen kerrokseen, mutta ihan hyvin se toimii hieman vajaanakin. 


Mulla on edelleen tekeillä se Flaum- takki, joka pompsahti tällä viikolla Ravelryssa suosittujen ohjeiden top 10. Mä olin siis noin viikon trendiä edellä! Takki etenee kivasti. Nyt on kerittynä Kappa langat, koska tarkoitus on ottaa Kappa retriittineuleeksi parin viikon päästä oleviin Kieroihin puikkoihin. Mukavaa viikonloppua kaikille!

8 kommenttia:

  1. Mietiskelen just sopivaa huivimallia lahjaksi ystävälleni - tuo nurmilintu voisi olla sellainen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä varsin sopiva malli lahjahuiviin.

      Poista
  2. Tuo nurmilintu on niin ihastuttava. Mulla myös ollut jonossa vaikka kuinka kauan, mutta kun aika. Tämä nytkäytti litä taas listalla vähän ylöspäin. Sun versio on niiiiin kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oikein kiva ja nopea huivi neuloa voin suositella.

      Poista
  3. Suloisia ja kauniita lahjaneuleita!

    VastaaPoista
  4. Siinä ovat lämpimät ajatukset muuttuneet konkreettiseksi lämmöksi. :) Ihania lahjoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saajat olivat tyytyväisiä, joten sehän on tärkeintä =D

      Poista