sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Eskariompelija opettelee uutta!

Viikonloppu vierähti rattoisasti Viitakossa, Tuusniemellä Kierot Puikot -retriitissä. Oli niin hauskaa, että vatsalihakset on ihan kipeänä nauramisesta! Oli mukava tavata taas tuttuja Kuopiosta, Jyväskylästä, Oulusta ja Helsingistä. Uusia tuttavuuksia löytyi Lahdesta ja kaukaisin kävijä tuli ranskasta asti! Tämä oli kyllä mitä parhain irtiotto arjesta!

Mutta asiaan. Lauantaina olin ilmoittunut vetoketjupussin ompelupajaan. Pajassa ompelin yhden projektipussin ja tänään kotiin palattuani ompelin vielä kaksi lisää. Ihan helppoa periaatteessa, mutta kauhean monta vaihetta tuossa pussissa on. Onneksi pajasta sai kuvitetun ohjeen mukaan, jonka avulla pussin ompelu sujui hyvin kotonakin!



Vasemmalla puolella oleva pussi on pajassa tehty. Kaksi muuta tein kotona. 

 

Tässä on yksi pussi käänettynä nurinpäin. Kaikissa on vuorena samaa Vallilan raitakangasta ja päälyskankaina on kolmea erilaista tilkkutyöpuuvilla. Tilkkutyöpuuvillat ovat ehkä hieman ohkaisia tähän malliin mut eihän tuollaisia kuoseja voi vastustaa! Vetoketjut on mummin vanhaa varastoa. Ruskeat oli liian pitkiä, mutta sain ohjeen että ne voi leikata sopivan mittaisiksi, jos niissä on muovihammastus ja niinhän mä sitten tein. Yhdessä vetoketjussa on tuollainen hauska renkula vetolenkkinä. En olisi varmaan tajunnut kuinka tämä pussi tehdään ilman pajaa. Seuraavaksi taidan ommella toisella mallilla muutaman pussin noista jäljelle jääneistä näihin pusseihin liian ohuista puuvilloista!




Mukavaa alkavaa viikkoa täällä yritetään palata arkeen ja tottua siihen että ruoka ei tule valmiina pöytään! 

8 kommenttia:

  1. Ihania pussukoita :) Minun pittää hankkia vetoketjupaininjalka, voi olla että sen jälkeen lähtee pussukkamopo käyntiin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) Mä paikallistin ohjekirjan avulla mun vetoketjupaininjalan ja kävin toimeen!

      Poista
  2. On kyllä mainioita nuo pussukat. Itse en ole päässyt vielä tarkistamaan, löytyykö sitä vetoketjupaininjalkaa tuolta äidin koneen tarvikkeistosta, mutta ehdottomasti teen lisää noita pusseja varastokankaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) Mene nyt etsiin se paininjalka! Kankaita kyllä löytys mutta nää riittää nyt hetkeksi!

      Poista
  3. Siehän laitoit heti hikipajan pystyyn :D Ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko kun vielä muistaa mitä piti tehdä milloinkin =) Ihania kyl tuli!

      Poista
  4. Kivan näköinen pussukka, tai siis kaikki ovat kivoja!

    VastaaPoista