tiistai 30. elokuuta 2016

Kun silmukat ei luista puikoilla

Esittelen nyt sukat kyllä yhdet ainoat sukat. Mitään muuta ei ole tullut valmiiksi viikkoihin. No kuten kaveri totesi että lankavaraston saa kestämään mun neulonta tavallaa pitkään. Olen neulonut esimerkiksi tämän sukkaparin neljä kertaa ja puikoilla oleva toisen myös neljä tai viisi kertaa. Loman lopuksi purin myös lähes kaikki keskeneräiset. Puikoilla on tällä hetkellä kaksiväristä patenttia ja lasten villatakki sekä kahdet sukat. Mut siis saanko esitellä neljästi neulotut sukat!




Ohje: Perussukat 7+2krs:n raitoja
Puikot: 2.25mm Zing
Lanka: Handu merinosukka 

Aloitin ensin kahden kerroksen raitoja, sitten kolmen kerroksen raitoja ja sitten yhden kerroksen raitoja. Yhden kerroksen raidoilla neuloin 1 1/2 sukkaa ja totesin ettei oo hyvä ja purin. Sitä seurasi sitten nämä raidat ja olen lopputulokseen paljon tyytyväisempi. Joskus tavalliset raitasukat joutuu näköjään neulomaan muutamaan kertaan. Lanka on ihanaa. Helsingin reissulla Lentävästä lapasesta hankittua. Mä olen kyllä Handun lankojen suuri fani! 


Niin ja lienee syytä sitten kertoa täälläkin että Jyväskylän ja helsingin reissun ostosten jälkeen olen aloittanut langan hankinta lakon vuodeksi. Eka lipsahdus jo tapahtui ja toinen on mahdollinen jos lapsen takin lanka ei riitäkään, mut tästä mä jatkan lakko alkoi elokuun ensimmäinen ja jatkuu heinäkuun 2017 loppuun eli mul on aikaa hyvittää repsahdukseni.

8 kommenttia:

  1. Ompas nätti väriyhdistelmä :) Mä oon päättäny, että en totaalilakkoile... Sen sijaan yritän aina miettiä kahdesti ennen kuin ostan lankaa, joskus onnistuu ja joskus ei ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mul ei tunnu toimivan ollenkaan tuo mieti järkevästi niin kokeillaan sit totaalilakkoa! Tykkään itsekin väriyhdistelmästä!

      Poista
  2. Aika haasteelliselta kuulosta tuollainen vuoden mittainen langanostolakko, tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan tuo ja nyt on menossa vasta toinen kuukausi =D Pakko yrittää kun en järkevästi osaa ajatella langan osto hetkellä.

      Poista
  3. Kauniit sukat! Kyllä hyvää kannattaa odottaa, tai tehdä monta kertaa.... Tsemppiä lankalakkoon! Minulta tuskin onnistuisi, sen sijaan yritän aina miettiä kahteen kertaan, voisiko asian toteuttaa jostakin jo olemassa olevasta - läheskään aina siinä onnistumatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo niin mäkin oon yrittänyt, mut ei oikein tunnu toimivan ja lankavarasto vaan paisuu!

      Poista
  4. Nää kyllä kannatti neuloa moneen kertaan - tuli tosi kauniit!

    VastaaPoista