maanantai 1. joulukuuta 2014

Joulukuun 1.

Tänään se alkoi, nimittäin joulukuu! Aamuksi oli sovittu kalenterien vaihtotreffit ja sain oman joulukalenterini, vein Lankatarhan Tiinalle tekemäni kalenterin ja vielä kolmas lahjakalenteri siirtyi oikealle omistajalleen. Yhdessä sitten avattiin ensimmäiset luukut ja intoiltiin. Anne kerkesi omansa aloittamaankin. Mulla unohtui sopivat puikot kotiin niin aloitus jäi tekemättä, mutta kunhan olen tämän kirjoitellut niin sitten kyllä aloitan sukan! Tässäpä olisi kuva minun tekemästäni ja saamastani sekä ensimmäinen luukun sisällöstä.



Tässäpä olisi mun askartelema kalenteri. Kahdesta erilaisesta lahjapaperista askarrellut kolmiot. Niiden molemmat päät on suljettu niiteillä. Kaikkiin on tehty johonkin kulmaan reikä ja semillan jämällä ne on ripustettu tuohon trikookuteen pätkään. Tarkoituksella pussit roikkuu hieman eri kulmista. Näitä oli oikeesti hauska askarrella. Niin ja numerot tein dymokoneella. Tästä tuli mielestäni oikein kiva.




Tässäpä sitten pari kuvaa Tiinan mulle tekemästä kalenterista. Tää on niin hieno. Tiina on tehnyt tuollaiset pyörylät joihin on kirjoittanut numerot tussilla, aika kova työ on ollut Tiinalla tässä. Tää sopii tosi hienosti meidän pönttöuunin kylkeen. Niin ja alakuvassa on tämän päivän pussin sisältö. Ihana violetti! Oispa pian huominen ja sais avata taas uuden luukun!

Mulla ei oo ikinä ollut näin hienoo joulukalenteria! Tää on kyllä maailman ihanin joulukalenteri! Ja Tiinalle paljon sydämmiä, mitä sitä neuloja tekisi ilman tuollaisi ystäviä! Mukavaa joulukuun aloitusta kaikille! Eiköhän neulota kalenterisukkia kaikki omalla tavallamme!

4 kommenttia:

  1. Ehkä ens jouluna perustetaan kalakukkojen joulukalenterivaihto, näyttää niin kivalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä vaan =) Suosittelen! Tosi kiva on ollut aukoo pusseja.

      Poista