keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Vihreitä aaltoja!

Kuluneella viikolla neulomukset ei oikein ole edenneet. Milloin väsyttää niin paljon ettei silmät pysy auki, milloin on savityöt, milloin on muita menoja, milloin on ranteet kipeänä. En ole saanut edes polvisukan varttaneulottua vaikka varmaan viikko sitten sen aloitin. Lauantaina käytiin markkinoilla ja sunnuntaina ranne oli niin kipeä ettei neulomisesta tullut mitään niin siivosin ja järjestin sitten lankakorit. Aika paljon tuota lankaa on! Sukkiinkin löytyis vaikka kuinka moneen kymmeneen pariin langat ja sit hattuja voin tehdä ainakin 20 lisää näillä langoilla ja huiveja vaikka kuinka monta myös puhumattakaan villatakeista tai paidoista! Huoh on tässä neulomista siis =)

Mitä olette muuten tehneet käsin kehrätyistä langoista. Mulla on kauniita käsin kehrättyjä lankoja mitä oon saanut lahjaksi mutta en keksi mitä niistä vois tehdä? Joten hyviä ehdotuksia vastaan otetaan. Sukkalankoja eivät ole kun eivät sisällä vahvistavaa keinokuitua.

Mut sit jotain joka on unohtunut esitellä. Tää on tehty jo tammikuussa suunnitelma oli että itselle mutta koska lanka tuntui kutittavalta neuloessa, niin kyllä se silloin kutittaa kaulallakin, joten jäi tämän pingoittaminen kun ei sitten sopinutkaan omaan käyttöön. Lomareissulla ostin sellaisen lasten leikkimaton pingoittamista varten joten päätin sitä nyt sitten testata ja hyvin toimi.




Lanka: Drops Nepal, kahta vihreää
Puikot: 4.5mm

En tehnyt tästä niin valtavaa kuin ohjeessa on kun ajattelin että oisin tätä takin kanssa käyttänyt, mutta vaikka lanka tuntui kerällä pehmeältä niin en pysty sitä kaulaa vasten pitämään. Ohje oli kiva ja helppo ja lanka oli ihanaa neuloo. Joku villatakki tästä vois olla käyttökelpoinen sen verran lievästi tää kutittaa että jonkun muun vaatteen päällä tästä langasta neulottua voisin varmasti käyttää. Huivista tuli mielestäni hieno ja se saakin sitten odotella sopivaa lahjan saajaa!

Mä olen suuntaamassa yöksi päivystämään, joten neulominen etenee varmastikin vasta huomenissa =) Enköhän mä jotain saa valmiiksi lähiaikoina taas! Aurinkoista kevät päivää kaikille! (nythän on kevät)



3 kommenttia:

  1. Onpa kiva malli ja mukavan keväiset värit! Tuo leikkimattojuttu onkin hyvä idea - käyttöön. :-)

    VastaaPoista
  2. Kauniita vihreän sävyjä! Ja hei, sulle on muuten haaste mun blogissa :)

    http://thingstomakeanddooo.blogspot.fi/2013/03/satunnaisia-asioita-ja-otoksia.html

    VastaaPoista
  3. kiitos. Tuo oli jostain muualta varastettu idea, mutta toimi huippu hyvin =)

    VastaaPoista