maanantai 6. tammikuuta 2014

Oranssin sävyissä

Lauantaina käytiin Ikeasta, Kuopiosta ostamassa uudet tuolit ruokapöydän ympärille ja siinä samalla tuli piipahdettua kirjakaupassa josta löytyi Pipo on pääasia -kirja alennuksesta.  Joskus joulukuussa tulin tilanneeksi Malabrigo Rios lankaa, Ihastuin oranssiin (joka ei ole yleensä mun ensimmäinen valinta) ja hankin siis sitä. Ööh miksihän ajattelin että se värinä sopisi mulle vaikka hattuun. No nyt oon tehnyt sen hatun ja todennut et kaikesta ihanuudestaan huolimatta ei hyvä. Toisena työnä on sellaisesta terracotasta cascaden jämästä tehty panta. Sellaista en ole koskaan kokenut tarvitsevani, mutta jotenkin nää talvisäät on saanut minut muuttamaan mieleni!




Ohje: Lokki, kirjasta Pipo on pääasia
Puikot: 3.5mm ja 4mm
Lanka: Malabrigo rios Glazet garrot

Kiva malli ja lankakin on aika ihana. Värikin miellyttää silmää, mutta ei omassa päässä. Näytän todella todella kalpealta tämä päässä. Tällainen jostain muusta väristä tulee varmasti tehtyä. Tein ohjeen pienenmmän koon ja vieläpä 1/2 nroa pienemmillä puikoilla kun herkästi tulee liian isoja pipoja mun pieneen päähän, mut ei sillä nyt sit ollutkaan väliä. Ai niin lanka oli muuten mitä ihanin mutta seitsemän kerroksen aikana viisi kohtaa mistä langan säikeet on rispaantut osittain poikki alkoi kyllä tympiä hieman.




Ohje: Calorimetry (Rav)
Puikot:3.5mm cubics
Lanka: Cascade 220 sport sw

Tein kaverilleni tällaisen (se ruskea) kun hän  toivoi pantaa ulkoiluun. Innostuinpa sitten tekemään yhden myös itselleni. Koon silmukkamäärällä tulee vaan kovin isoja mun päähän ja käsialalla, joten käytössä 100s ja lyhennettyjä kerroksia olen tehnyt sen verran kun näyttää kivalta! Tykkään, nyt vaan pitää opetella vielä käyttämään tätä. 


Tuossa Pipo on pääasia - kirjassa on monia kivoja malleja. Olen erittäin tyytyväinen että piipahdettiin kirjakaupassa ja ale pinoista löysin tuon kirjan. Mulle on tulossa myös ihana kirja meren takaa, mutta siitä sit myöhemmin lisää! Mukavaa viikonalkua kaikille!

8 kommenttia:

  1. Onpa kauniita! Mua houkuttelisi tuollainen panta myös, mutta hiusmallin ollessa näin lyhyt, näytän sellaisen kanssa hassulta... Toisaalta kai ulkoillessa saa näyttää miltä haluaa... :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulkoillessa voi näyttää miltä haluaa =) Se on aika näppärä.

      Poista
  2. Ihana oranssi pipo!! (oranssi on ihan mun juttu; sitä löytyy paitsi vaatteista myös esim sohvasta:-) Ite olen ikuisuusprojektina neulonut koko syksyn vaihtelevalla innolla samaisen kirjan tuplaneulottua kukkapipoa (oisko Anna?) siitä tulee ihana jos vain valmistuu joskus. Tuollaiset pannatkin näyttää aina niin kivalta muilla, muttei sit pysy itellä päässä kun ei ole takaraivoa. pahus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. en tiiä miksi mutta tein kolme kertaa virheen tuossa alussa ja jouduin purkamaan...tais olla ajatukset hukassa =) Ohjeessa ei ollut mitään vikaa!

      Poista
  3. Todella kaunis oranssi! Minäkin olen vasta nyt huomannut, että tarvitsen pannan lenkeille. Tuo sinun tekemäsi näyttää hyvälle. Katsoin Ravelrystä, että osa on niin leveitä, että peittää päälaen. Jos ei mene liian hankalaksi, niin yritän kyllä jossain vaiheessa neuloa itsellekin tuollaisen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo oli kyllä tosi helppo modata mieleiseksi. Yhden tein ohjeen mukaan ja purin sen kun oli mun miehellekin iso. tuo 100 s on aika sopiva määrä ja helppo on sit vaan päättää milloin alkaa kaventaa pantaa!

      Poista
  4. Ihana pipi, aivan mahtavan värinen lanka! Minä vierastan joitain värejä todella paljon ja siltikin huomaan joskus niitä hankkivani, miksiköhän ihmeessä?

    VastaaPoista
  5. Kaunis pipomalli ja kyllä se värikin näyttää kivalta. :) Liityn pantaa kaipailevien joukkoon; pitäisi tehdä itsellekin.

    VastaaPoista