sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Päässä ja jaloissa

Viime viikko osoittautui hankalaksi. Meillä hajosi auto sen Kuopion reissun jälkeen seuraavana päivänä ja autotta töissä käynti ei oo helppoa vaikka ei ihan kauheen kaukana asutakaan. Musta ei ole pyöräilemään talvella töihin ja linja-autot ei mene mun työvuorojen kanssa oikein yksiin, mutta yritetään. Aina välillä oon pääsyt jonkun samaan suuntaan menevän kyydissä kotiin tai töihin. Huoh.

Jotenkin neuleetkaan ei oo juuri edistynyt. Yhden hyshys -neuleen oon saanut valmiiksi mutta siitä lisää sitten myöhemmin. Jo joulun välipäivinä neuloin yhden pipon joka unohtui kun en ole varma että tuliko siitä kuitenkaan hyvä ja sitten ulkomailla olevan pikkuveljen villasukat valmistui nyt tammikuun kuluessa.



Ohje: Perussukat vohveli-kuviolla
Lanka: Janne ruskea, 7 veljestä harmaa
Puikot: 3mm cubics

Molemmille pikkuveljille tein vohvelisukat. Nuorempi on jo saanut harmaat ja tässä vanhemmalle ruskeat joihin jouduin kärkeen kyllä laittaan harmaata kun meni tuo langan menekin arvioiminen hieman pieleen. Tykkään kyllä tästä vohveli-kuviosta paljon.




Ohje: Itse kehitelty
Lanka: Teetee Primavera
Puikot: 3mm ja 3.5mm

Olen nähnyt kauniita toteutuksia tällä kuviolla tehdyistä hatuista ja päätin sitten joulunpyhinä kokeilla ihan itsellekin tehdä tälläista. Lopputulos on ihan ok, mut jotain jää puuttuun. Ehkä värit on pielessä tai jotain. No se on nyt valmis joten jospa joku kaveri vaikka tykkää tästä. Jotenkin ei nyt vaan itselle tunnu sopivalta. 


Ja se odottamani kirja ihanuus tipahti postilaatikkoon perjantaina. Ja se on kyllä just niin ihana kun muistinkin (sain selailla kerran tällaista kirjaa). Pitkään on tehnyt mieli tilata tämä ja joulun aikaan sitten lahjoin itseäni tilaamalla kirjan. Kirjan neuleista osa on kyllä mun kirjoneuleen neulomistaidoille vähän turhan haastavia. Kirjan kuvat on kauniita ja teemojen mukaan jaetuihin malleihin on liitetty aina tietoa teemasta.



Silloin kun kirja ilmestyi ihastuin Ursula -lapasiin ja neuletakkiin. Nyt kun olen kirjaa selaillut useaan kertaan olen ihastunut oikeastaan kaikkiin malleihin. Useampi on sellainen johon taidot jo nyt riittävät mutta kirjoneuleet näyttää haastavilta tällaiselle kirjoneule-aloittelijalle. Villatakit on neulottu pyörönä ja sitten leikattu auki. Lopputulos nyt vaan on että Ihana kirja, täynnä ihania malleja!

Mukavia päiviä teille ja toivotaan että auto päättää alkaa toimia niin meidänkin elämä helpottuu.  Tai saadaan uusi auto joka toimii!

13 kommenttia:

  1. Kivat vohvelisukat ja tosi hyvä väriyhdistelmä tuossa myssyssä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Vohvelisukat on mainioita perussukkia olematta ihan perussukkia.

      Poista
  2. Vohvelipinta on kyllä ihanaa! Onneksi yleensä kaikille neuleille löytyy koti, jos ei omasta niin jonkun muun kotoa. :-)
    Kauniita malleja tuossa kirjassa, mulla nyt on kirjojen ostelulakko, pitäisi edes joskus neuloa jotain noista mitä hyllyssä jo on...

    VastaaPoista
  3. Ihana pipo! Seuraavaan ruskeaa väriä vähemmän, että värinvaihtumiskohdat näkyy paremmin ja alempana?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu samaa aattelin et ois auttanut jos ois tehnyt vähemmän tuolla tummanruskealla. Ihan täydellinen ei ole myöskään kirjoneulejälki.

      Poista
  4. Pipo on vallan ihana! Ehkä tosiaan noin kuin Niina pohti, että kaikkia värejä voisi näkyä vielä enemmän; on niin kaunis yhdistelmä. Siinä on piparkakkukuvion tapainen, eikö? Vohvelisukista tulee aina niin lämmin fiilis. :) Kauan, kauan sitten sellaisia kutoi mun mummu. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. juu piparkakkun reunaahan tuo kuvio muistuttaa. Ihana mummu =)

      Poista
  5. Kauniita neuleita sinulla täällä blogissasi ja voi miten paljon saat aikaiseksi!

    Omaan silmään pipo on aivan ihana juuri näin. Olen tuota piparkakkukuviota ja pitkään katsellut, mutten vaan ole saanut sitä kokeiltua. Ja Kate Daviesin mallit on kyllä taidokkaita, käyn aina välillä hänen blogistaan kurkkimassa hänen uusimpia mallejaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. siellä blogissa on taas yhden uuden ihana villatakin ohje! Huoh! Saadapa lisää aikaa niin ehtisi neuloa enemmän kokoajan on niin monta työtä kesken =)

      Poista
  6. Kivaa tuo vohvelikuvio. Täytyykin kokeilla sitä lähiaikoina itsekin.

    Ihanan näköinen kirja jo kannenkin perusteella. Kirjoneuleissa on se hyvä puoli, että jokainen neule tekee sinusta kokeneemman ja pian huomaat pystyväsi tekemään niitä vaikeimpiakin! Rohkeasti kokeilemaan vaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu oon huomannut että lapaset alkaa olla jo helpompia tehdä =) Ehkä uskallan kohta neuloa vaikka tuon hatun mikä on kirjan kannessa!

      Poista
  7. Pipo on upea ja sukat myös! Ihana blogi sinulla :)

    VastaaPoista