keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Vuoden ensimmäinen päivä

Tänään on vietetty vuoden ensimmäistä päivää. Se tuntuu aina ihan samalta kuin se edellinenkin päivä, mutta samalla erilaiselta! Vuoden ensimmäisen päivän kunniaksi päivitin hieman blogin ilmettä. Lisäksi olen hieman neulonut ja hieman ulkoillut. Päivä on ollut leppoisa ja melkein toivon että tällaisia päiviä olisi enemmän ja enemmän. Päiviä jolloin ollaan tekemättä mitään ja puuhaillaan mitä huvittaa.

Joulukuussa aloittelin muutamat sukat joulun jälkeisinä päivinä (raskaiden työpäivien jälkeen hieman nollausta). Tänään on kaksi paria tullut valmiiksi ovat siis vuoden ensimmäiset valmistuneet. Toiset kokoa vauva ja toiset ajattelin ylläriksi ihanalle työkaverille!



Ohje: Omat perussukat
Lanka: 7 veljestä
Puikot: 3.5mm cubics

Nämä olen ajatellut ihanalle työkaverille. Varteen halusin hieman jotain ekstraa mutta muuten perussukat. 7 veljestä jäi muutamasta lahjaprojektista yli joten sitä sitten puikoille. Kuvio on Pearl chain mittens ohjeesta. Ihana yksinkertainen kuvio. Nää onnistu hyvin, vaikka lanka ei suosikkiani olekaan. Takana valaisee meidän joulukuusi vuoden ensimmäistä iltaa. 




Ohje: Tuulan sukat
Lanka: Harmaat Sisu, Turkoosit Fabel
Puikot: 2.5mm cubics

Tämä on kyllä mainio malli hieman lyhyemmälläkin varrella. Sukat on menossa varastoon odottamaan sopivia vauvoja. Neuloskelen näitä aina vaan varastoon että voin sitten lahjoitella näitä kun syntyy pieniä lähipiiriin tai työkavereille.


Yhdet lapaskuvat on hävinneet tai ei hävinneet, mutta eivät juuri nyt löydy. Kyse on ystävän valmistujaislahja lapasista. Esittelen ne sitten joskus. Mukavaa vuoden alkua kaikille. Olkoon vuosi 2014 ihana ja onnellinen!
 

14 kommenttia:

  1. Kiitos ja sitä samaa :)
    Kaunis kuvio noissa seiskaveikka-sukissa.
    Hyvä ajatus olisi neuloa noita vauvansukkia jemmaan, täytyypi muistaa tämä sitten, kun saan tämänhetkiset projektit valmiiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) Mä tykästyin kanssa tohon kuvioon ja niin myös ihana työkaveri joka nämä sai. Pikkusukkia mulla on aina varastossa kun tykkään antaa niitä mm. työkavereille ja kavereille joille on tulossa pieniä.

      Poista
  2. Ihanaa alkanutta vuotta Sinulle! Kivoilla neulomuksilla olet sen aloittanut ja blogisi uusi ilme on mielestäni onnistunut.

    Uuden vuoden kunniaksi pistin puikoille villasukat 7veikasta. Tylsähkö aloitus vuodelle, mutta kirjoneulelapasten jälkeen ihanan aivotonta puuhaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) Joskus on tarpeen neuloa ihan tavallisia villasukkia!

      Poista
  3. Hyvää alkanutta vuotta sinulle! Blogin uusi ilme on tosi onnistunut! :-)

    VastaaPoista
  4. Raikas ilme blogilla! Hyvää uuttavuotta!

    VastaaPoista
  5. Kauniita neulomuksia jälleen! Ihanaa alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
  6. Ihanat ruskeat retrosukat. :) Ja pieniä sukkia olisi aina hyvä olla varastossa. Hauska tuo sinun kuvasi! :D Iloa ja onnea vuoteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Se on jo pari vuotta vanha kuva, mutta jotenkin kaipaisin hieman hauskempaa kuvaa tähän vuoden alkuun =)

      Poista
  7. Hyvää Uutta Vuotta! Kaunis on tämä uusi ilme blogissasi. Hyvä idea neuloa valmiiksi varastoon, mulla ei tule sitä tehtyä, mutta olishan se kätevää pitää just noita junasukkia varastossa. Kivat nuo seiskaveikkasukatkin, kuvio piristää neuletta sopivasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Seiskaveikka ei oo mun suuri suosikki, mutta turvallinen valinta silloin kun ei tiedä miten toinen villasukkia pesee!

      Poista