keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Kultaisia muistoja

Ostin tammikuun Titityyn popup -kaupasta heräteostoksena kauniin keltaisen toshin twist light -langan. Ajatuksena oli tehdä langasta pipo kevättalveksi ja sellainen siitä lopulta tuli vaikka malli vaihtuikin. Tämä lanka on poltelut lankakorissa ostamisestaan asti. Lopulta päädyin vanhaan tuttuun ja rakkaaseen malliin. Mallista tulee mieleen rakas ystäväni sillä ensimmäisen version tästä piposta neuloin päivän jolloin hän kuoli. Siihen versioon on neulottu kaikki se suru ja murhe ja tähän versioon iloiset muistot ja suru, joka on jo niin toisenlaista kuin silloin ensimmäistä versioita neuloessa.



Et ole ikiunessa, et ole poissa,
olet tuhat tuulta puistikoissa,
olet valon välke aallokossa, 
olet timantti hankien loistossa. 
Et jättänyt meitä, et ole vaiti, 
olet lintujen laulu taivaalla, 
olet kuiskaus viljapellolla, 
olet henkäys rakkaasi poskella.

Ohje: Norie (rav)
Lanka: Madelinetosh Twist light värissä Daffodil
Puikot: 3.5mm

Ohje on hyvä ja lopputulokseen olen todella tyytyväinen. Edellinen versiokin on ollut ahkerassa käytössä.  Malli istuu jotenkin erityisen hyvin minun päähäni. Langan väristä tulee mieleen auringon lämpöiset säteet kesällä. Mieluisimpiin muistoihin rakkaasta ystävästäni kuuluu helteiset päivät, jotka vietettiin puutarhakeinussa istuen ja maailmaa parantaen. Lanka on kaikinpuolin ihanaa. Puolet sitä vielä jäi mihinkähän sen käyttäisi. Tästä piposta tulee juuri sopiva minulle fingering langasta, ohjeen mukainen lanka olisi DK:ta siitä taitaisi tulla mun pieneen päähän turhan iso.


 Tässä kuussa vietetään taas aloituksetonta kuukautta ja onhan noita keskeneräisiä taas kertynyt. Melkein valmiina on Naima ja Still light. Niiden lisäksi isommista töistä on kesken Serenity ja sitten pienempiä töitä. Toivottavasti aurinkoiset päivät jatkuvat ja saadaan nauttia aurinkoisista päivistä.



7 kommenttia: