lauantai 15. syyskuuta 2018

Rai Rai

Loppu keväästä testineuloin hauskan kaarroke raitapaidan Lystig yarnsin Leenille. Paita on kuvattu kahteen kertaan, koska onnistuin ensimmäiset kuvat kadottamaan odotellessani ohjeen julkaisua. Ohje julkaistiin Taito 4/2018 lehdessä. Pusero oli kiva neuloa, koska siihen sai käyttää raitoihin kaikkia mahdollisia suosikki jämälankoja.




Ohje: Rai Rai sweater (Taito 4/2018)
Lanka: Harmaa drops baby alpaca silk, raidat käsinvärjättyjä jämiä
Puikot: 3mm

Ohje oli selkeä ja helppo toteuttaa. Halusin melko tasaisen värisen harmaan pohjan ja pitkään mietin mitä lankaa käyttäisin. Lopulta päädyin harmaaseen Dropsin baby alpaca silk lankaa, koska harmaan väri oli juuri se oikea jonka tähän neuleeseen halusin. Raidat on sitten kaikkia ihania käsinvärjättyjä jämiä, jotka sai sitten yhdistettyä tähän. Olen käyttänyt samoja värejä usemman kerran, mutta vaihdellut raitojen järjestystä epäsymmetrisen lopputuloksen aikaansaamiseksi. Tein puserosta noin viisi senttiä pidemmän kun ohjeessa. Hieman houkuttaisi neuloa myös lyhyempi ohjeen mittainen versio joskus. Kaarroke istuu hyvin päälle ja paita on lunastanut paikkansa kevyenä rentona mukavuusvaatteena tämän syksyn aikana. 


Kaikki muutkin valmiit neuleet kesältä ja keväältä on kuvattu ja kuvia on niistä tulossa hiljakseen tänne blogiinkin. Halusin kuitenkin aloittaa tästä kun olen hieman myöhässä näiden kuvien kanssa. Mukavaa viikonlopun jatkoa!

3 kommenttia:

  1. Moi!
    Toi on aivan ihana paita. Mihin asti kokoja ohjeessa on tai onko ohjetta vaikea suurentaa? T:Mimmi

    VastaaPoista