keskiviikko 26. syyskuuta 2018

St Catherines

Kate Davies julkaisin loppukesästä kauniin boleromaisen takin ohjeen. Ihastuin kuviin joissa takissa oli väljyyttä n.10cm ja takki oli tehty raidallisena. Tällaisena tehtynä sitä ei voi oikein käyttää bolerona samoin kun paremmin istuvaa versiota, mutta siis sellainen oli sitten saatava. Takissa on varsin kiintoisa rakenne. Se aloitettiin helmasta ja edettiin sitten ylöspäin ja taas alaspäin ja sitten vähän sivullekin päin. Aika pitkään joutui vain neulomaan ja toivomaan, että koko olisi sopiva. Takki oli reilusti yli puolen välin ennenkuin sitä pääsi sovittamaan.




Ohje: St Catherines (Rav)
Puikot:3mm
Lanka: Tumman harmaa Arwetta ja Vaalean harmaa Rosy green wool cheeky merino joy

Tämä oli oikeastaan hauskaa neulottavaa, koska se tehtiin eritavalla mitä normaalisti neulon takkeja. Langat sopivat hyvin yhteen vaikka Cheeky merino joy onkin hieman paksumpaa kuin fingering paksuista. Lankoja löytyi varastosta juuri sopiva määrä arwettaa oli 3 kerää ja ne riittivät tähän hyvin cheeky merinoa oli 2 kerää ja ne riittivät hyvin myös. Jämiä ei näistä juuri jäänyt, että siihenkin olen varsin tyytyväinen. Takki on kiva ja olen sitä aika paljon käyttänyt valmistumisen jälkeen. 


Nyt on melkein kaikki kuvat vihdoin tänne blogiin ehtineet. Muistin kyllä että vielä on kuvaamatta yksi viime talvena tekemäni kauluri ja sitten toki vielä yksi kesäinen pellavapusero. Minä kun luulin, että kaikki oli jo kuvattu. 

8 kommenttia:

  1. Tää näyttää jännältä mallilta, sopii siulle kauniisti! Tuli idea neuloa tää siitä Kuitukeijun kamelilangasta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä ois yhtään hullumpi idea. Paria väriä kamelii vaan. Ihannboleroltahan se näyttää se istuvampi koko.

      Poista
  2. On kyllä nätti, vaikka ei vaikutakaan rakenteen puolesta minun ohjeelta :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti. Ei se oikeastaan ollut kovinkaan paha =D Kuulostaa pahemmalta kun on.

      Poista
  3. Kauniin takin olet taas tehnyt. Ohje vaikuttaa mielenkiintoiselta, koukuttavalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kyllä se oli aika koukuttava ei kauaa mennät kun valmistu.

      Poista
  4. Kaunis takki ja kuulostaa mielenkiintoiselta ohjeelta.

    VastaaPoista